Kotimaa

Myrsky pitää osan kännyköistä yhä mykkinä

Julkaistu 30.07.2010 11:24 (päivitetty 16:56)
Myrsky pitää osan kännyköistä yhä mykkinä

Matkapuhelimien yhteyksissä on edelleen laajoja häiriöitä Itä-Suomesta Keski-Pohjanmaalle asti. Pahimpia ongelmat ovat Itä-Suomessa, missä paikoin ei ole verkkoa tällä hetkellä ollenkaan.

Häiriöitä on kaikkien suurten operaattoreiden verkoissa. Häiriöt johtuvat viimeöisen myrskyn aiheuttamista sähkökatkoista, jotka vaikuttavat myös matkapuhelinverkkojen tukiasemien toimintaan.

Häiriöalue ulottuu Etelä-Karjalan, Savon ja Keski-Suomen läpi Keski-Pohjanmaalle.

Matkapuhelinoperaattori DNA:lta kerrotaan, että häiriöt ovat olleet pahimpia Savonlinnan seudulla, jonne myrsky vaikuttaa iskeneen raivokkaimmin. Myös Soneralla häiriöt ovat kiusanneet eniten Savonlinnan, Varkauden ja Viitasaaren välisillä alueilla.

Elisalla ongelmia on etenkin Etelä-Savon alueella ja siitä itään.

Yhtiöiden mukaan joitain tukiasemia on saatu toimimaan viemällä kriittisimmille paikoille varavoimakoneita. Muutoin viat saadaan korjattua vasta, kun sähkötkin saadaan toimimaan alueilla normaalisti.

Viestintävirasto ei pidä häiriöitä poikkeuksellisen laajoina. Vastaavaa on tapahtunut ennenkin ukkosmyrskyjen aikaan.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

Aamulehti: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä - järjestelmän toimittaa Accenture
12.02.2012 06:05

Turun Kupittaalla palaa teollisuuskiinteistö
12.02.2012 05:56

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47