Kotimaa

Venäjän savupilvet huonontavat ilmanlaatua MTV3 Katsomo

Julkaistu 29.07.2010 10:53 (päivitetty 14:15)
Venäjän savupilvet huonontavat ilmanlaatua

Venäjän maastopalojen savut näkyvät ja tuntuvat tänään Etelä- ja Itä-Suomessa, huomenna Pohjois-Suomessa, kertoo Ilmatieteen laitos. Etelä-Suomessa ilmanlaatu on jo huono, kertoo laitos.

Maan keskiosissa ilmanlaatu on välttävä. Ilmanlaatua heikentävät pienhiukkas- ja otsoniarvojen nouseminen.Tilanne pahentunee iltapäivällä, kun otsoniarvot nousevat edelleen. Ilmanlaatu saattaa heikentyä lähituntien aikana myös Oulun korkeudella.

Kun otsoniarvot ylittävät tietyn rajan, Ilmatieteen laitos kertoo asiasta säätiedotusten lopussa. Otsoni on korkeina pitoisuuksina haitallista terveydelle ja rasittaa myös kasvillisuutta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan savun aiheuttama huono ilmanlaatu kiusaa kutakin paikkakuntaa yleensä vain noin vuorokauden verran.

Tämänhetkisen ennusteen mukan savut hälvenevät koko Suomesta viikonloppuna.

Riskiryhmien varottava

Esimerkiksi Helsingissä savun näkee ja haistaa tänään hyvin. Asiantuntijan mukaan savuista ei kuitenkaan normaaliterveelle ihmiselle ole suurta terveyshaittaa.

- Terve ihminen ei tule tällaisista savuista mitään vakavia oireita saamaan. Vähän voi hengityksessä tuntua, mutta mitenkään erityisesti ei tarvitse suojautua, sanoo aerosolifysiikan professori Kaarle Hämeri Helsingin yliopistosta.

Riskiryhmien eli esimerkiksi hengitystiesairauksia tai sydän- verisuonitauteja potevien pitäisi pysytellä sisällä ilmastoiduissa tiloissa, ikkunat kiinni.

- Käytännössä paras olisi koneellinen suodatettu ilmanvaihto, sanoo Hämeri.

Pahimmillaan oireena voi tulla hengenahdistusta ja hengitysteiden ärsytystä.

Hämeri pitää kuitenkin kaupunkien normaaleja liikennesaasteita vaarallisempana kuin Venäjän jokakesäisiä metsäpalosavuja.

- Kaupunki-ilma ei rasita akuutisti yhtä paljon kuin savuepisodi, mutta pidän kaupunkisaastetta kuitenkin vaarallisempana, koska siltä ei välty ikinä.

Savussa ei kannata lenkkeillä

Professori Kaarle Hämeri analysoi savua Helsingin keskustassa tänä aamuna.

- Ruskeahkon savun näkee selvästi, eli aika voimakas tapaus tämä on tällä kertaa.

- En ole itse maailman tarkkanenäisin, eli en haista mitään erityistä hajua, mutta vaimon mukaan savun haistaa selvästi.

Professori suosittelee jättämään urheilun ulkona väliin.

- Lenkkeilyä kannattaa savupilven aikana välttää, koska haitallisia aineita päätyy keuhkoihin tavallista enemmän urheilusuorituksen aikana, neuvoo Hämeri.

- Olen itse kova lenkkeilijä, eli en tiedä pystynkö itse omia neuvojani noudattamaan.

- Ehkä tänään kuitenkin jätän väliin, Hämeri toteaa savupilvessä hieman pitempään seisottuaan.

Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatuindeksi

Ilmatieteen laitoksen ennustekartta

Venäjän metsäpalot heikentävät ilmanlaatua paikoin huonoksi

Sanna Pietiläinensanna.pietilainen(at)mtv3.fi

Uusimmat uutiset

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:10

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54