Kotimaa

Vuokra-asunnoista taistellaan kuin Talent-kilpailuissa

22.07.2010 15:00
Vuokra-asunnoista taistellaan kuin Talent-kilpailuissa

Vuokra-asuntopula näyttäisi olevan tänä kesänä pahin kymmeneen vuoteen. Asuntonäytöissä käy parhaimmillaan kymmeniä kiinnostuneita asunnonetsijöitä, jotka kovan tarpeen ja vähäisten vaihtoehtojen suossa joutuvat luopumaan omista kriteereistään ja hintaluokastaan. Vuokranantajat saattavat myös kilpailuttaa asuntonsa, jolloin eniten maksava voittaa.

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola kertoo, että vuokra-asuntojen kysyntä on kasvanut sen vuoksi, että potentiaaliset asunnon ostajatkin ovat siirtyneet vuokramarkkinoille.

- Taloudellinen epävakaus on johtanut siihen, että ihmiset eivät halua sijoittaa suuria summia asuntoon, hän sanoo.

Hyvin toimeentulevilla on myös paremmat mahdollisuudet maksaa vuokraa, joten esimerkiksi opiskelijat häviävät armotta hintataistelussa.

Asunnon saamiseksi hakijan on siis pistettävä kaikki likoon - vuokramarkkinoilla pärjätäkseen tarvitaan nykyään todellista talenttia.

Panostusta vuokrahakemuksiin

Nimettömänä pysyvä vuokra-asunnon etsijä kertoo, että kaikki hakijat eivät välttämättä pääse edes näyttöön, kun ilmoittautuneita on niin paljon. Hän on etsinyt asuntoa miehensä kanssa jo - tai vasta - kuukauden.

- Näytöissä saattaa hyvinkin olla kuusikymmentä ihmistä paikalla. Monet heistä alkavat olla jo vanhoja tuttuja, kun heilläkin on samat kriteerit alueesta ja asunnon koosta, hän nauraa.

Yksi keino, joilla epätoivoiset asunnonetsijät koettavat hurmata vuokranantajaa tai välittäjää, ovat personoidut hakemukset.

- Kyllä mekin kirjoitimme lisähakemuksen, jossa kerroimme vielä tarkemmin itsestämme, asunnonetsijä kertoo.

Hakemuksessa mainitaan esimerkiksi se, että he ovat akateeminen, työssäkäyvä pariskunta. Kaikki edellytykset hyville vuokranmaksajille olisivat siis olemassa, mutta silti kodinetsijä pelkää, että asunnon etsintään kuluu vielä toinenkin kuukausi.

Metsolakin harmittelee sitä, että vuokra-asunnon hakuprosessi on nykyään kuin työpaikkaa havittelisi.

- Vuokranantaja haastattelee monia hakijoita ja valikoi heistä parhaimman. Tämä todella kertoo kysynnän ja tarjonnan epäsuhdasta, hän kommentoi.

Vuokrataan eniten tarjoavalle

  • Vuokraturvan Timo Metsola toivoo vuokra-asunto-ongelmaan pikaisia muutoksia.
  • - Yksityisellä puolella sijoittajat myyvät asuntonsa helposti, sillä niistä ei saa tarpeeksi tuottoja. Tämä vähentää vuokra-asuntojen määrää.
  • Valtion tukemissa asunnoissa pitäisi Metsolan mukaan miettiä enemmän sitä, kuka matalahintaisempia vuokra-asuntoja tarvitsee.
  • - Tällä hetkellä tilanne on se, että kun tuetun asunnon saa, hallintaoikeus on ikuinen. Vaikka vuokralaisen taloudellinen tilanne kohentuisikin, hänellä ei ole velvollisuutta antaa sitä eteenpäin enemmän tarvitsevalle.
  • Vuokraturva on myös ehdottanut opiskelijoiden asuntoahdingon helpottamiseksi, että nykyistä useampi oppilaitos mahdollistaisi opintojen aloittamisen syksyn lisäksi myös kevätlukukauden alusta. Valitettavasti ainakaan täksi syksyksi tällaista helpotusta ei ilmeisesti vielä ole tulossa
  • - Opetusministeriö on kuitenkin ottanut tämän asian hoitaakseen, Metsola lisää.

 

Asunnonetsijä kertoo yhdestä piirteestä, joka yllätti hänet kämppäkilpailussa: vuokrasta käydään huutokauppaa ja eniten maksava voittaa.

- Eräässäkin ilmoituksessa oli kiinteä hinta, mutta vuokranantaja ilmoitti näytössä, että asunnosta oli tarjottu jo 30 euroa enemmän. Muilla oli mahdollisuus ilmoittaa viikon sisään, miten paljon he olisivat valmiita maksamaan.

He itse päättivät korottaa tarjousta viidelläkymmenellä eurolla, mutta toinen ohitti tarjouksen viidellä eurolla.

- Huutokauppa ei ollut julkinen, joten emme voineet tietää muiden tarjouksista, hän harmittelee.

Vuokraturvan Timo Metsolan mukaan vuokra-asuntojen huutokauppaaminen kielii siitä, että vuokramarkkinat eivät ole terveet. Hänestä tangoon tarvitaan kuitenkin kaksi, eli syytä voi etsiä sekä vuokralaisesta että vuokranantajasta.

- On vuokralaisia, jotka tarvitsevat niin kipeästi asuntoa, että kiusaus ryhtyä hintakilpailuun on suuri. Jos vuokranantaja huomaa, että tarjouksia alkaa tulla, hän saattaa tarttua siihen.

Metsolasta huutokauppamainen toiminta on kuitenkin lyhytnäköistä, ja fiksu vuokranantaja miettiikin vuokralaisen valintaa kokonaisvaltaisemmin. Hän lisää myös, että todennäköisesti vuokralainen häipyy heti, kun kohtuullisemman hintainen asunto löytyy.

Outoja ehdotuksia "erilaisesta" vuokranmaksusta

Huutokaupassa vuokralainen joutuu pulittamaan mahdottomiakin summia asumisestaan, mutta toisinaan asuntoja on tarjolla "ilmaiseksikin". Eräs nainen kertoo tapauksesta, jossa mies tarjosi asuntoaan kustannuksetta, mikäli hän voisi viettää naisen kanssa "muutaman kivan illan vuodessa".

- Mies kysyi puhelimessa ensin perusasioita, mutta sitten hän uteli esimerkiksi parisuhdetilannettani. Olin sen verran hämilläni, että vastasin olevani sinkku. Tästä syystä hän jatkoi puhelua ja ehdotti, josko nämä toisenlaiset vuokrajärjestelyt olisivat mahdollisia, nainen kertoo.

Vuokraturvan Metsola on kuullut myös vastaavista tapauksista. Hänen mielestään tällaisissa tapauksissa kannattaisi aina kertoa asiasta eteenpäin poliisille, jotta toisenlainen kaupankäynti saataisiin loppumaan.

- Pelkkä vihjailukin vuokralaisen suuntaan on mielestäni loukkaavaa, Metsola sanoo.

Minna Nyrhinen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47

Syyria on liukumassa täyteen sisällissotaan
11.02.2012 19:52

Arabikansojen tukitapahtuma veti vain vähän väkeä Helsingissä
11.02.2012 19:51

Yle: Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Suomenlahdelle
11.02.2012 19:17

Halonen emännöi kollegajoukkoa Helsingissä
11.02.2012 19:12

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55