Kotimaa

Amnesty: Kerjääminen on laillista liiketoimintaa

28.05.2010 09:19
Amnesty: Kerjääminen on laillista liiketoimintaa

MTV3 - Inka Haukka - Minna Nyrhinen

Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson on pettynyt sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) tapaan osallistua romanikerjäläisiä koskevaan keskusteluun.

- He puhuvat väljillä muotoiluilla ihmiskaupasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta. Tällainen retoriikka luo sellaista mielikuvaa, että tässä on jotain hämäräpuuhaa, Johansson toteaa.

Johansson korostaa, että Amnestyn selvitysten mukaan rikollisesta toiminnasta ei kuitenkaan ole romanikerjäläisten kohdalla selkeitä todisteita.

- Itse asiassa Suomessa olevat romanikerjäläiset ovat täällä täysin laillisesti, ja he tekevät täysin laillista liiketoimintaa. Jos heidän järjestäytymisensä on organisoitunutta, eli he suunnittelevat missä ja koska kukin kerjää, on kyseessä normaali liiketoimintamalli eikä siinä ole mitään laitonta, Johansson selventää.

Euroopan unionin perusoikeusvirasto on raportissaan todennut, että yksi suurimpia syitä liikkuvia romaneja koskevaan syrjintään ovat ne mielikuvat, mitä heistä luodaan. Johanssonin mukaan mielikuvien taustalta ei kuitenkaan löydy todellisuuspohjaa.

- Rikostutkinnoissa ei ole löydetty yhteyttä järjestäytyneeen rikollisuuden ja romanikerjäläisten välillä. Rikollisuusväitteiden takana ei ole mitään selkeää todistetta, joten kerjäläisten osallisuutta rikollisuuteen ovat vain "minusta tuntuu" -viittauksia.

"Kerjäläiskeskustelu ei sovi EU:n politiikkaan"

Johanssonin mielestä Suomen velvollisuus on aktiivisesti ottaa kantaa kansainväliseen keskusteluun, mitä romanien ongelmista käydään. Hänestä EU ei ole puuttunut romaneihin koskevaan syrjintään, sillä unionilta puuttuu poliittinen tahto puuttua siihen.

- EU:n oma perusoikeusvirasto on tuottanut raportteja, joka kertoo romanien syrjinnästä, mutta asialle ei tehdä mitään, hämmästelee Johansson.

Johanssonin mukaan Pohjoismaissa kerjääminen tuntuu vieraalta sen takia, että hyvinvointivaltion kautta on onnistuttu järjestämään niin, että sitä ei tapahdu Suomessa muiden maiden kaltaisessa mittakaavassa. Tätä mallia pitäisi viedä muualle Eurooppaan, kun EU yhdentyy kovaa vauhtia.

EU:n tiivistyminen tarkoittaa Johanssonin mukaan sitä, että Suomenkin tehtävä on varmistaa lähtömaiden olojen parantaminen.

- Niin kauan kun on olemassa Romanian ja Bulgarian kaltaisia maita, joissa selkeästi on iso syrjitty vähemmistö, meidän on varmistettava, että olosuhteet eivät pakota näitä ihmisiä lähtemään liikkeelle.

Uusimmat uutiset

Taleban koraanien poltosta: "Ulkomaisia sotilaita on tapettava ja hakattava"
23.02.2012 13:18

Aikuisten rokotuskäytäntöjä yhtenäistetään
23.02.2012 13:09

Finnairin Vehviläinen asuntosotkustaan: Nyt toimisin toisin
23.02.2012 12:58

Soini nimitteli Bobrikoviksi - Olli Rehn vaatii anteeksipyyntöä
23.02.2012 12:54

Uusi rintasyövälle altistava geeni löydetty
23.02.2012 12:30

Sakari Oramo BBC:n sinfoniaorkesterin johtoon
23.02.2012 12:34

Pääministeri Reinfeldtiltä onnittelut kuningasparille
23.02.2012 12:19

Parituksesta epäillyn thaimaalaisvaimo paljastumassa ihmiskaupan uhriksi
23.02.2012 12:12

Talvi pelkää näitä hahmoja
23.02.2012 12:07

Synnytyslääkäri: En ole poistunut Tukholmasta kahteen kuukauteen
23.02.2012 11:49

KSML: Suomessakin ammutaan tykeillä prinsessan kunniaksi
23.02.2012 11:49

Ruotsia odottaa naishallitsijoiden valtakausi
23.02.2012 11:47

Tasoristeysonnettomuudet vähentyneet, kuolemat eivät
23.02.2012 11:43

Sanoma myy DNA-osuutensa
23.02.2012 11:22

IL: Nainen puukotti kahta Helsingissä
23.02.2012 10:56

Mikä prinsessan nimeksi – Sofia, Desirée vai Tarja?
23.02.2012 10:57

Täällä voit Helsingissä onnitella pikkuprinsessaa
23.02.2012 10:53

Junaratavandaalin korvaussumma aleni hovissa
23.02.2012 10:48

Tieliikenteessä synkkä tammikuu
23.02.2012 10:06

Näin Putous-finalistit veistelivät lähetyksessä – katso video
23.02.2012 10:09