Kotimaa

Sudet söivät aiempaa vähemmän kotieläimiä

23.04.2010 09:27
Sudet söivät aiempaa vähemmän kotieläimiä

Susien aiheuttamat kotieläin- ja porovahingot vähenivät selvästi viime vuonna.

Eniten vähenivät kotieläinvahingot, mutta myös susien tappamiksi ilmoitettujen porojen määrä pienentyi.

Sudet ovat tappaneet lähinnä koiria. Viime vuonna maa- ja metsätalousministeriön korvattavaksi tuli 21 kotieläimiä koskevaa vahinkotapausta. Näistä koiravahinkoja oli 16. Määrä on pienempi kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla.

Enimmillään vahinkotapausten määrä oli vuonna 2006, jolloin vahinkotapauksia oli kaiken kaikkiaan 68.

Tärkein syy vahinkojen määrän pienentymiseen on susien määrän vähentyminen. Pääasiassa susien väheneminen koskee poronhoitoalueen ulkopuolista Suomea.

Vuoden 2006 lopussa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi Suomessa olleen vähintään 250 sutta. Vuoden 2009 lopussa arvio oli 160 yksilöä.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä
10.02.2012 01:16

Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000
10.02.2012 00:18

Kymmeniä Bosnian sodan uhreja tunnistettiin
09.02.2012 23:20

Kolme turistia hukkui sukellusveneen turmassa Egyptissä
09.02.2012 22:51

Mopoauto kolaroi pakettiauton kanssa, kaksi nuorta loukkaantui
09.02.2012 22:35

Ateenassa vielä tyyntä – sunnuntaiksi luvassa suurmielenosoitus
09.02.2012 22:03

Helsingin Guggenheim-museo saa kannatusta lautakunnassa
09.02.2012 20:45

Unkarilainen yritysjohtaja: Meidän talouttamme ei voi verrata Kreikkaan
09.02.2012 20:00

Perussuomalaiset: Armeija marssii kohta Cajanderin mallilla
09.02.2012 19:49

Finnair haluaa kotipesäksi koko Pohjolan
09.02.2012 19:48

Salakuljetusrengas paljastui – kymmeniä ihmisiä Suomen kautta Eurooppaan
09.02.2012 19:38

Kreikassa odotellaan Brysselin ratkaisua ja suurlakon alkamista
09.02.2012 19:34

Keskusta ei tee vielä kuntavälikysymystä
09.02.2012 19:06

Eduskunnassa kuntia lahdattiin ja siirrettiin Baabelin torniin
09.02.2012 18:54

Puolustusvoimien kyky vastata nopeasti virka-apupyyntöihin saattaa heiketä
09.02.2012 18:54

Saksa: Euroryhmältä ei päätöstä Kreikan tuesta
09.02.2012 18:53

RKP:n ministeri Wallin kiisti Dragsvikin suosimisen
09.02.2012 18:52

Varuskuntakapina paisuu maakunnissa
09.02.2012 18:37

EKP piti ohjauskoron ennallaan – ei kommentteja Kreikasta
09.02.2012 18:28

Hautala valmis luopumaan valtion enemmistöstä Finnairissa
09.02.2012 18:01