Kotimaa

Vanhanen: Tiuran kanssa sovittiin jo tapaamisajankohta

Julkaistu 08.04.2010 14:21 (päivitetty 20:00)
Vanhanen: Tiuran kanssa sovittiin jo tapaamisajankohta

MTV3 - Matti Maunu - Anu Punkari

Kokoomuksen kansanedustajan Marja Tiuran loikkausjupakasta on herunut jälleen uutta tietoa.

Pääministeri Matti Vanhanen kertoi tänään eduskunnassa, että oli saanut tiedon kokoomuksen kansanedustajan Marja Tiuran halusta vaihtaa puoluetta keskustan puoluesihteeriltä Jarmo Korhoselta.

Vanhanen oli sopinut suoraan Tiuran kanssa sopivasta tapaamisajankohdasta. Vanhasen mukaan molemmille käypä päivä oli jo kirjattu almanakkaan. Tiura kuitenkin perui tapaamisen myöhemmin.

- Tiuran puolustukseksi hän kyllä hyvin nopeasti perui tämän tapaamisen, Vanhanen kertoo.

Tapaamisajankohdasta keskusteltaessa Vanhanen oli selvillä siitä, että Tiura oli mahdollisesti loikkaamassa.

- Minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista todistuspohjaa sille, kuinka tosissaan hän oli puolueen vaihdoksen kanssa tai mistä tällainen alkuperäinen idea oli syntynyt, Vanhanen täsmentää.

Tapaamispyyntö tehtiin keskellä kiireisiä hallitusneuvotteluja.

- Mikään puolue ei kieltäydy tapaamisesta, jos joku ilmoittaa halunsa liittyä puolueeseen. Olimme valmiita katsomaan sitä asiaa, mutta me emme olleet asiassa aloitteellisia, Vanhanen painottaa.

(MTV3)

Katso Matti Maunun juttu

Vanhanen kertoi tänään MTV:n uutisten haastattelussa kolmen vuoden takaisista tapahtumista.

MTV3:n uutiset kertoi jo tiistaina 6. huhtikuuta Seitsemän Uutisissa, että Vanhanen myönsi tienneensä Tiuran loikkaushaluista vuoden 2007 hallitusneuvottelujen aikana. Toimittajana Eeva Lehtimäki.

Katso 6. huhtikuuta Seitsemän Uutiset Katsomosta.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:36

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23