Valtakunnansovittelija: Hyvä, että tästä päästiin eroon 
![]() |
Valtakunnansovittelija Esa Lonka on helpottunut, että ahtaajien lakko saatiin vihdoin päättymään. Sekä AKT että satamaoperaattorit ovat hyväksyneet työriitaan annetun sovintoesityksen.
- Kyllä se tietysti hyvä on, että tällaisesta asiasta pääsee eroon. Yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeä asia, lausui Lonka tuoreeltaan.
Ahtaajat saivat kaksivuotisen sopimuksen, jonka palkankorotukset noudattavat autoliikenteen korotuksia.
Lonka kertoo, että ahtaajat eivät saaneet muutosturvaa eli automaattista irtisanomisrahaa.
- Ei voi sanoa automaattisesti. Siellä on tällainen järjestely, joka tulee riippumaan paikallisista neuvotteluista ja sopimuksista, joita yrityskohtaisesti sovitaan. Joissakin tapauksissa saattaa tulla pieni irtisanomisajan pidennys. Nämä asiat jäivät hyvin pitkälti paikallisesti sovittavaksi, summasi Lonka
- Osapuolilla on jo aiemminkin ollut muutosturvaa koskevia määräyksiä ja niitä hieman tarkennettiin, sanoi Lonka.
Ahtaajat palaavat töihin mahdollisimman pian - Lonkan mukaan viimeistään ensi tiistaina.
(MTV3)
Katso Matti Maunun juttu (Seitsemän uutiset 19.3.2010)






Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.