Kotimaa

Satamalakko päättyy - ahtaajille ei tule automaattista irtisanomisrahaa

Julkaistu 19.03.2010 13:19 (päivitetty 20:23)
Satamalakko päättyy - ahtaajille ei tule automaattista irtisanomisrahaa

Satamien lakko päättyy. Sekä AKT että Satamaoperaattorit ovat hyväksyneet työriitaan annetun sovintoesityksen. Ahtaajat palaavat töihin vähitellen, mutta työt satamissa alkavat käynnistyä jo tänään.

Osapuolet kiistelivät erityisesti irtisanottujen muutosturvasta. Mitään automaattisesti tulevaa irtisanomisrahaa ei tullut, kertoo valtakunnansovittelija Esa Lonka. Asia jäi pitkälti yrityskohtaisesti sovittavaksi.

Satamalakko päättyy - ahtaajille ei tule automaattista irtisanomisrahaa

Katso Matti Maunun juttu

  • (Seitsemän uutiset 19.3.2010)

 

Yli kaksi viikkoa kestäneen lakon päättyminen varmistui, kun Auto-ja kuljetusalojen työntekijäliitto AKT:n ja Satamaoperaattoreiden hallitukset hyväksyivät Lonkan aamuyöllä jättämän esityksen.

Noin 3 000 ahtaajan lakko sulki lähes kaikki Suomen satamat ja olisi lähiaikoina pysäyttänyt paperiteollisuuden lisäksi myös paljon muuta teollisuutta ja kauppaa.

Sovun syntymistä vauhditti keskusjärjestöjen johtajien tultua pari päivää sitten mukaan neuvotteluihin. Se syntyi nyt parissa päivässä pitkään jumissa olleen tilanteen jälkeen.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13