Kotimaa

Eihän täällä tarkene kuovikaan

Julkaistu 16.03.2010 15:17 (päivitetty 15:25)
Eihän täällä tarkene kuovikaan

kuva: Teppo Komulainen/BirdLife Suomi

MTV3 - Sanna Pietiläinen

Huolimatta ennätyskylmästä talvesta on Suomessa tehty jo kaksi kuovihavaintoa ennätysaikaisin. Yleensä ensimmäiset kuovit tulevat Uudellemaalle vasta huhtikuussa, mutta Helsingissä on nähty jo yksi kuovi. Kuovi on nähty myös Kotkassa.

Lintuasiantuntija uskoo kuovin myös kääntäneen nokkansa ennätysnopeasti tulosuuntaan.

- Nämä ensimmäiset tunnustelijat varmasti huomasivat, että täällä on kylmä, ei tällaisessa lumitilanteessa pysty kuovi olemaan, sanoo lintuasiantuntija Johannes Hänninen BirdLife Suomesta.

Hän arvelee kuovien tulleen Suomeen Keski-Euroopasta. Linnut päättelevät muun muassa valon määrästä ja ilmavirtauksista vaistomaisesti, että on muuttolennon aika.

- Ne eivät aina lähtiessä voi tietää mikä on määränpään säätilanne, pahoittelee Hänninen.

  • vanha suomalainen sääloru:
  • Kuu kiurusta kesään,
  • puoli kuuta peipposesta,
  • västäräkistä vähäsen,
  • pääskysestä ei päivääkään

 

Myöhästyneestä keväästä kertoo myös kiurujen vähäisyys.

- Viime vuonna kiurujen päämuutto oli jo käynnissä, mutta nyt on tehty vasta muutama kymmenen havaintoa, sanoo Hänninen.

Vanhan lorun mukaan kiurun näkemisestä ei ole kuin kuukausi aikaa kesään.

- Ei tämä enää pidä paikkaansa. Tuo pääskysosio varmasti pitää vielä paikkansa, eli kun pääskysiä näkee, alkaa olla kesä, sanoo Hänninen.

Miten vanha viisaus voi näin erehtyä?

- Nykyään lintuja havainnoidaan paljon enemmän ja välineet ovat tehokkaampia, eli ennen kiurut on huomattu vasta myöhemmin, selittää Johannes Hänninen.

Tästä näet tuoreimmat muuttolintukartat BirdLifen sivuilta

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23