Kotimaa

Huumeiden käyttö vakaata synkistä rikostilastoista huolimatta

16.03.2010 12:02
Huumeiden käyttö vakaata synkistä rikostilastoista huolimatta

MTV3 – Ari Lahdenmäki

Vaikka viranomaisten tietoon tullut huumerikollisuus on vuoden kuluessa lisääntynyt, huumeiden käyttö on pysynyt eri tutkimusten mukaan melko vakaana.

– Nuorten terveystapatutkimus ja Nuorisobarometri-tutkimus eivät osoita, että huumekokeilut tai huumeiden satunnaiskäyttö olisivat lisääntyneet, dosentti Mikko Salasuo Nuorisotutkimusverkostosta sanoo.

Poliisin ja tullin tietoon tulleiden huumausainerikosten kokonaismäärä (18 555 rikosta) sekä käyttörikosten lukumäärä (11 268 rikosta) olivat viime vuonna kymmenisen prosenttia edellisvuotista suurempia.

Keskusrikospoliisin erikoistutkija Tuija Hietaniemi sanoo, ettei tämä merkitse käytön lisääntyneen.

– Nämä ovat viranomaisten toimintaa kuvaavia tilastoja. Niistä ei voi päätellä käytön osalta oikeastaan mitään kummallista. Käyttö on varmasti pysynyt aika vakaana, Hietaniemi kertoo.

Alle eurooppalaisen keskitason

Salasuon mukaan 2000-luvun alku merkitsi huippua huumeita joskus kokeilleiden suomalaisten määrässä.

– Vuonna 2006 kokeilu ja käyttö olivat selvästi vähentyneet. Oletan, että nyt ollaan samoissa luvuissa. Käyttö on siis yleistä 1990-luvun alkuun verrattuna mutta tasaantunut Euroopan keskitason alapuolelle.

Haitallisimpien huumeiden eli amfetamiinin ja opioidien (kuten heroiinin ja buprenorfiinin) ongelmakäyttäjiä oli Stakesin arvion mukaan 14 500–19 000 vuonna 2005. Salasuo arvelee, että heidän määränsä on nyt suurin piirtein sama.

– Mutta vaarana on, että kun yhteiskunnallinen eriarvoistuminen syvenee, ongelmakäyttökin lisääntyy.

Designhuumeet kasvava ongelma

Hietaniemen mukaan tuoreimmissa huumerikostilastoissa esiin nousee niin sanottujen designhuumeiden osuus. Amfetamiinin rinnalla ja joukossa markkinoilla on esiintynyt MDPV:tä eli metyleenidioksipyrovaleronia, jota ei Suomessa ole luokiteltu huumeeksi vaan lääkeaineeksi. Sitä takavarikoitiin viime vuonna yli neljä kiloa.

MDPV:n myynnistä saatavat voitot voivat olla samaa luokkaa kuin huumerikollisuudessa, mutta myyjä voidaan yleensä tuomita vain lievemmistä rikoksista.

– Designhuumeet voivat olla hengenvaarallisia, Hietaniemi sanoo.

Vaaraa lisää hänen mukaansa suomalainen sekakäyttökulttuuri: käyttäjät nauttivat samanaikaisesti useita huumeita sekä alkoholia.

Huumetilastot synkkenivät (15.3.)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:25

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29