Kotimaa

Lehtomäki: EU aikoo valvoa Kööpenhaminan sopimusta

16.03.2010 10:26
Lehtomäki: EU aikoo valvoa Kööpenhaminan sopimusta

Euroopan unionin ympäristöministerit aikovat tänä vuonna keskittyä Kööpenhaminan sitoumuksen toimeenpanoon.

Brysseliin eilen kokoontuneeseen ympäristöneuvostoon saapuneet ministerit päättivät unionin kannoista kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. EU:n tavoitteena on edelleen kunnianhimoinen ja kattava ilmastosopimus.

  • Ympäristöneuvostossa hyväksyttiin myös EU:n tavoitteet luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi.
  • - Kuluvana vuonna täyttyy kansainvälinen tavoite hidastaa merkittävästi luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä vuoteen 2010 mennessä.
  • - Ministerit hyväksyivät päätavoitteekseen luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämistä vuoteen 2020 mennessä.
  • - Lisäksi panostetaan ennallistamiseen eli huonokuntoisten tai jo häviämässä olevien ekosysteemien tilan parantamiseen sekä tehostetaan EU:n toimia maapallon luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen estämiseksi.

 

Ympäristöministeri Paula Lehtomäen mukaan EU aikoo varmistella erityisesti ilmastosopimuksen rahoitusta ja ilmastotoimien seurantaa.

Neuvoston päätöksessä on otettu myös aiempaa suopeampi kanta Kioton pöytäkirjan jatkolle, joka on ollut tärkeä erityisesti kehitysmaille.

- Kioton pöytäkirjan suurin ongelma on, että se kattaa vain noin kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Sen puitteissa tehtävät toimet eivät valitettavasti riitä viemään meitä tarvittavalle päästövähennysten polulle, ministeri Lehtomäki toteaa.

Ministerit keskustelivat myös EU:n mahdollisesta siirtymisestä tiukempaan päästövähennysprosenttiin. EU pitää edelleen ehdollisena siirtymistä 20 prosentin päästöjen vähentämistavoitteesta 30 prosenttiin.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13