Kotimaa

Kuka tahansa voi ryhtyä life coachiksi

Julkaistu 16.03.2010 11:26 (päivitetty 11:30)
Kuka tahansa voi ryhtyä life coachiksi

MTV3 - Sanna Pietiläinen

Kyllästyttääkö oma työ? Tarvitsetko lisätienestiä? Omistatko tietokoneen ja nettiyhteyden? Ryhdy sinäkin life coachiksi. Koulutusta ei tarvita ja työt voit aloittaa heti.

Miss Suomi Viivi Pumpasellakin on life-coach eli elämäntaidon valmentaja ja netistä löytyy vaivatta kymmenien suomalaisten life coachien vakuuttavan näköiset nettisivut - homman täytyy siis olla rahallisestikin kannattavaa.

Elämäntaidon hallinnan valmennusta voi antaa myös pelkästään skypen tai messengerin välityksellä, eli asiakas ja koutsi keskustelevat tietokoneen välityksellä. Yksi tunti messenger-valmennusta maksaa noin kuusikymmentä euroa.

- Monet firmojen pomot käyttävät tukenaan messenger-yhteyttä valmentajaan esimerkiksi juuri ennen vaativaa kokousta, sanoo kaksi vuotta life coachingia antanut Heidi Helander-Hyvönen.

- Kun perinteisessä terapiassa asiaa käydään läpi kaksi tai viisikin vuotta, meillä on tapaamisia yhteensä kahdesta kahdeksaan, eli tämä on hyvin tehokas tapa.

- Perinteisessä terapiassa saatetaan käyttää paljon aikaa huonojen aikojen ja ongelmien muistelemiseen. Life coachingissa tämä vaihe jätetään väliin ja lähdetään heti kohti tavoitetta - ratkaisukeskeisesti, sanoo Helander-Hyvönen.

Hän kertoo käyneensä Suomessa vuoden mittaisen life coaching -kurssin ja tekevänsä työtä nyt täyspäiväisesti. Toisaalta koulutus ei ole välttämätön, kuka tahansa voi alkaa life coachiksi vaikka heti.

- Kyllä periaatteessa voi, sanoo Helander-Hyvönen.

Mielenterveysseura: Muuten ok, mutta köyhiä ja kipeitä ei saisi huijata

Suomen mielenterveysseura suhtautuu life coachingiin "myönteisen kielteisesti".

- Periaatteessa ihan hyvä asia, samoista asioista puhumme me mielenterveysseurassa, sanoo Suomen mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohonen.

- Ratkaisuja tilanteisiin pitää katsoa voimavaralähtöisesti. Perusidea on, että meillä kaikilla on paljon voimavaroja, joita voimme käyttää voidaksemme paremmin, sanoo Ruohonen.

- Emmekä me voi mielenterveysseurassa sanoa mikä kenellekin toimii, mutta se, että köyhiä ja sairaita rahastetaan mitä ihmeellisimmillä hoidoilla, sitä emme hyväksy, kiihtyy Ruohonen.

- Todellinen ongelma on, että epätoivoisia ihmisiä käytetään hyväksi. Kukaan ei pysty kontrolloimaan minkälaisia hoitoja tarjotaan. Kivihoidot, korvakynttilähoidot, reikihoito - ne voivat olla ihan kivaa ajanvietettä, mutta eivät ne mitään hoitoja ole, sanoo Ruohonen.

- Jos on diagnosoitu sairaus esimerkiksi depressio tai syöpä, pitäisi vaihtoehtohoidon lisäksi käydä myös virallisen lääketieteen piirin hoidoissa.

- Villi viidakko - siinä diagnoosini mielenterveyspalvelujen tarjonnasta Suomessa tällä hetkellä, summaa Ruohonen.

Kuka tahansa voi ryhtyä lifecoachiksi

Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohonen vahvistaa, että kuka tahansa voi ryhtyä life coachiksi - tutkinto- tai muitakaan vaatimuksia vastaanoton pystyttämiselle ei ole.

- Valitettavasti näin on. Me olemme huolissamme, että vaihtoehtohoidoilla rahastetaan hädänalaisia ja epätoivoisia ihmisiä, sanoo Ruohonen.

Ruohonen ei kuitenkaan suoralta kädeltä niputtaisi elämäntaidon hallinnan valmennusta vaihtoehtohoidoksi.

- Se on siinä rajalla. Sinne suuntaan tämä kyllä viittaa, mutta en ihan suoralta kädeltä siihen osastoon niputtaisi.

Hänellä ei myöskään ole valittamista siihen, jos firman johtaja käyttää life coachingia apunaan messengerin välityksellä ennen tiukkaa kokousta.

- Samalla laillahan joku saa apua puhumalla apua, kun puhuu vaikeasta tilanteesta puhelimessa terapeutin kanssa.

Laihdu, tule onnelliseksi, aloita harrastus

Life coachit kertovat nettisivuillaan antavansa apua muun muassa laihtumiseen, parisuhdeongelmiin, masennukseen ja uuden harrastuksen aloittamiseen.

- Pitkä lista pistää heti hälytyskellot soimaan, parahtaa Marita Ruohonen.

- Eihän kukaan kykene hoitamaan noin monta asiaa.

- Ja masennus yksinään on asia, jota pitäisi pohtia tarkemmin. Masennus-sanaa käytetään aivan liian kevyesti. Jos jollakin missillä on ollut kaksi viikkoa masennus, niin se ei ole masennusta, sanoo Ruohonen.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:25

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29