Käsityöt ja piirtäminen lisäävät ylipainon riskiä
![]() |
Monilla fyysisesti rasittamattomilla harrastuksilla näyttää olevan yhteys nuoren ylipainoisuuteen. Helsingin yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan esimerkiksi piirtäminen ja maalaaminen, musiikin kuuntelu, käsitöiden teko ja lautapelien pelaaminen lisäävät ylipainoisuuden riskiä. Urheilu taas vähentää sitä.
Harrastuksessa kuluvan energian määrä ei tutkimuksen mukaan kuitenkaan yksin selitä yhteyttä painoon, vaan sitä selittävät myös harrastuksiin liittyvät muut elintavat. Myös esimerkiksi soittoharrastus vähensi ylipainoisuutta, vaikka se yleensä luokitellaan fyysisesti kevyeksi harrastukseksi.
Myös tietokoneen käyttö ja matkapuhelin olivat yhteydessä ylipainoisuuteen. Tutkimuksen mukaan perinnöllisyydellä kuitenkin on suuri merkitys nuoruusiän painon kehittymisessä, ja perintötekijät selittävät yli 90 prosenttia painoindeksin pysyvyydestä.
Lääketieteen lisensiaatin Hanna-Reetta Lajusen väitöstutkimuksessa seurattiin yli 4000:ta suomalaista kaksosta 11-17-vuotiaina.
(MTV3 - STT)






Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.