Kotimaa

"Vauva on samalla sekä pelottava että haluttava"

12.03.2010 17:12
"Vauva on samalla sekä pelottava että haluttava"

MTV3 - Miia Parviainen

Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen sanoo törmänneensä uransa aikana ensimmäistä kertaa näin vakavaan tilanteeseen. Tamminen korostaa, että ei tunne Varkauden vauvakaappausta mitenkään eikä voi ottaa kantaa kyseiseen tapaukseen.

- Sanoin heti alkuun, että tekijä saattaa olla 10-15 -vuotias tyttö, joka elää aikuiseksi, vanhemmaksi kasvamisen teemoja rajulla tavalla.

Tähän liittyy olennaisesti se, että toisaalta vauvat nähdään kovinkin haluttavina ja ihanina, mutta toisaalta pelottavina.

- Taustalla voi toki olla mitä tahansa yksilöllistä kokemista sisarkateudesta oman lapsuuden menettämisen pelkoon, mutta tästähän minulla ei ole tietoa, Tamminen summaa.

Tamminen kuitenkin sanoo, että lapsi saattaa kokea pelkoa oman lapsuuden menettämisestä, joka näkyy kiukkuna kaikkia pieniä kohtaan.

- Lapsi ajattelee, että kenelläkään ei saa olla näin. Tämä kaikki saattaa olla kovinkin alitajuista, sanoo Tamminen.

Tamminen myös sanoo, että lapsi ei osaa ajatella seurauksia eikä sitä, miten lopullista teko saattaa olla.

- Sama ilmiö näkyy muun muassa lasten itsemurha-ajatuksissa, josta on vaikea päätellä miten suuri halu lopulta on, Tamminen sanoo.

- Varkauden tapaus on kuitenkin äärimmäinen. Vaikka tunteita ja vaikeuksia aikuiseksi kasvamiseen nuorilla liittyykin, on kuitenkin poikkeavaa, että se johtaa tämänkaltaisiin tekoihin, Tamminen päättää.

12-vuotias tyttö tunnusti siepanneensa vauvan

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:25

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54