Kotimaa

Antonille Venäjän passi

Julkaistu 12.03.2010 13:53 (päivitetty 13:55)
Antonille Venäjän passi

MTV3 - Tuula Malin

Runsaasti kohua herättänyt Anton Salosen tapaus on saanut uuden, erikoisen käänteen. Venäjän Helsingin suurlähetystö myönsi tiistaina Antonille Venäjän passin äidin Rimma Salosen yksipuolisesta hakemuksesta. Antonin yksinhuoltajaksi määrätty isä, Paavo Salonen sai tietää passin myöntämisestä jälkikäteen, eilen aamupäivällä.

- Tämä oli totaalinen järkytys. Miksi äiti hakee passia ja saa sen ilman ainoan laillisen huoltajan kuulemista, ihmettelee Paavo Salonen.

Viideksi vuodeksi myönnetyn passin vuoksi poliisi on joutunut kiristämään turvatoimia Antonin suojaamiseksi.

- Suurin pelko on tietysti se, että äiti pyrkii viemään pojan passin turvin rajan yli, kertoo Salonen.

Paavo Salonen on ollut yhteydessä asiassa Suomen ulkoministeriöön. Ministeriössä kummeksutaan passin myöntämistä ilman yksinhuoltajaksi määrätyn isän kuulemista. Toisaalta todetaan myös, että Venäjä voi niin halutessaan myöntää passin kenelle vain. Suomi ei voi puuttua naapurimaan päätöksiin.

- En voi käsittää tätä. Toisaalta nyt äidillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tavata Antonia ilman valvontaa. Tähän saakka hän on tavannut poikaansa Porin ensi- ja turvakodissa kaksi kertaa kuukaudessa kolmen tunnin ajan kahden sosiaalityöntekijän läsnä olleessa. Mietimme jo valvonnasta luopumista, mutta nyt se ei tule mitenkään kysymykseen, Salonen tilittää kotoaan Kokemäeltä.

Rimma Salonen on hakenut Antonille Venäjän passia jo loppuvuodesta 2007. Tuolloin Venäjän Turun pääkonsulaatti ei sitä myöntänyt, koska isä ei ollut paikalla allekirjoittamassa hakemusta, ja koska Anton oli Suomen kansalainen.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13