Kotimaa

Ruumaan pakattu bensa aiheutti vaaran Finnairin lennolla

Julkaistu 12.03.2010 09:27 (päivitetty 14:01)
Ruumaan pakattu bensa aiheutti vaaran Finnairin lennolla

Finnairin koneessa sattui viime marraskuussa vaaratilanne, kun matkalaukkuun pakattu bensiini oli alkanut vuotaa Hongkongista matkalla olleella lennolla. Ilta-Sanomien mukaan koneen ruumassa olleessa matkalaukussa oli litroittain polttoainetta sekä kymmeniä kännykän akkuja. Osa bensasta oli päässyt vuotamaan.

Lehden mukaan höyrystynyt polttoaine ja akut olisivat voineet aiheuttaa räjähdyksen ja tulipalon koneessa. Koneessa oli 212 matkustajaa ja 12 henkilökuntaan kuuluvaa.

Laukun sisältö paljastui Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun laukku läpivalaistiin ennen jatkolentoa Tallinnaan. Poliisin mukaan matkalaukussa olleet polttoaineet olivat matkalla virolaiselle kemianyhtiölle.

Kaksi virolaismiestä sai eilen syytteen Vantaan käräjäoikeudessa. Heitä syytetään vaaran aiheuttamisesta ja vaarallisten aineiden kuljetusrikoksesta.

Oikeus antaa tuomionsa kahden viikon kuluttua.

Finnairin viestintäjohtaja Maria Mrouen mukaan kyse oli todellisesta vaaratilanteesta.

- Vaarallisia ja kiellettyjä aineita, joita ei saa kuljettaa, oli kyydissä, hän toteaa MTV:n uutisille.

Mroue ei halua kommentoida ruumatapausta enempää, koska asia on viranomaisselvittelyssä. Tapausta on myös selvitelty yhteistyössä Hongkongin viranomaisten kanssa.

Myöskään Finavia ei halua kommentoida viranomaisselvityksessä olevaa asiaa. Finavia ylläpitää Suomen lentoasemia ja tarkastaa matkustajat ja matkatavarat.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13