Kotimaa

Uusi arkkipiispa valitaan tänään

Julkaistu 11.03.2010 02:56 (päivitetty 07:36)
Uusi arkkipiispa valitaan tänään

MTV3 - Kari Pyrhönen

Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisäpiiri valitsee tänään uuden ykköspaimenen, kun arkkipiispa Jukka Paarma jää 12 palvelusvuoden jälkeen eläkkeelle.

Toisen kierroksen vaalissa ovat ehdolla 55-vuotias Turun hiippakunnan piispa Kari Mäkinen sekä 56-vuotias Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professori Miikka Ruokanen. Vaalin tulos on selvillä klo 15.

  • Ketkä valitsevat arkkipiispan?
  • Arkkipiispan valinta on etäällä kansanvaalista, äänioikeutetuiksi on valikoitunut 1226 kirkon jäsentä. Ikivanhan Ruotsin vallan ajoilta juontavan asetuksen mukaan arkkipiispan päämaja on Turussa, siksi 73 prosenttia äänestäjistä tulee Turun hiippakunnasta. Valitsijoista 797 on kirkon palveluksessa työskenteleviä teologeja (mm. kaikki piispat, kaikki Turun hiippakunnan papit ja lehtorit sekä kirkolliskokouksen teologiedustajat). Maallikkoäänestäjiä on 429 (kirkolliskokouksen maallikkoedustajat sekä joukko seurakuntaneuvostojen ja hiippakuntavaltuustojen aktiiveja eri puolilta Suomea). Miehiä valitsijoista on 708 ja naisia 518.
  • Turun hiippakunnan ylivertainen päätösvalta ei kuitenkaan ole tarkoittanut sitä, että Turun seudun ehdokas olisi aina suosituin - vaikka viime vuosien historia näin väittäisikin. Turkulainen kirkkoherra Jukka Paarma voitti vaalin v. 1998; ja jälleen on kärkipäässä alueen oma pappi Kari Mäkinen. Tämä on silti enemmänkin poikkeus. Ennen Paarmaa v. 1982 arkkipiispaksi nousi Porvoon piispa John Vikström ja häntä ennen Helsingin yliopiston kansleri Mikko Juva. Heitä edelsivät Martti Simojoki (Helsinki) ja Ilmari Salomies (Mikkeli).
  • Koko itsenäisen Suomen ajan on luontevaksi käytännöksi muotoutunut, että arkkipiispa on profiililtaan koko kirkon ykkösmies - etenkin suhteessa mediaan ja maallisiin päättäjiin. Ja arkkipiispa on nimenomaan mies, vaikean naispappeuskysymyksen haavoittama kirkko saa vielä odottaa naisarkkipiispaa. Tosin nyt valittavan arkkipiispan eläköitymisen jälkeen - arviolta noin 10 vuoden päästä - on enemmän kuin todennäköistä, että ehdolle nousee myös nainen, tai useampikin.

 

Arkkipiispa on vanhan sanonnan mukaisesti "yksi vertaistensa joukossa" (primus inter pares, lat.), hän ei siis ole yhdeksän muun piispan esimies. Mutta julkisuudessa arkkipiispasta on tullut kirkon puhemies ja johtohahmo. Arkkipiispan ensisijainen tehtävä on huolehtia kirkon hengellisestä elämästä, mutta hän on myös hallintojohtaja ja puheenjohtaja muiden muassa kirkon korkeimmissa päättävissä elimissä, joita ovat kirkolliskokous ja kirkkohallituksen täysistunto.

Arkkipiispalla on oman persoonansa myötä suuri vaikutusvalta ja mahdollisuus esittää linjauksia hajanaisen kansankirkon uskosta sekä tehtävästä yhteiskunnassa.

Ehdokkaiden taustat

Miikka Ruokanen on mediassa viihtyvä yliopistomies, joka on elämässään ehtinyt seurakuntapapin työstä Kiinan lähetyskentille. Hän syntyi v. 1953 Rovaniemellä ja jäi 13-vuotiaana täysorvoksi. Ruokasen sotaveretaani-isä kuoli pojan ollessa 3-vuotias ja äiti menehtyi 10 vuotta myöhemmin.

Papiksi Ruokanen valmistui 1976 ja suuntautui nopeasti tutkijaksi. Tohtoriksi hän väitteli 1982. Ruokanen on tänään Helsingin yliopiston dogmatiikan professori. Dogmatiikka tarkoittaa kristillisen opin, ajattelun ja tulkintojen tutkimusta.

Ruokasella on laaja kansainvälinen tutkijan kokemus, pääkohteenaan Kiina, jossa on hän asunut runsaat 10 vuotta. Hänen nykyinen vaimonsa Li Jun (synt. 1974), on kiinalainen ja heidän yhteinen kielensä on kiina.

Ruokasella on yksi poika edellisestä avioliitosta ja kolme lapsenlasta.

Ruokasen menneisyyteen kuuluu muiden muassa lyhyt työjakso Yleisradion tv-kuuluttajana sekä Rippituoli-tv-ohjelman juontaminen 1990-luvulla.

Arkkipiispaehdokkaat haastattelussa:

Uusi arkkipiispa valitaan tänään

Ruokanen: Avioliiton epäonnistuminen ei alenna instituution arvoa

  • (Huomenta Suomi 11.3.2010)
Uusi arkkipiispa valitaan tänään

Mäkinen valmis siunaamaan homoliitot

  • (Huomenta Suomi 10.3.2010)
  • Lue myös 45 minuuttia -ohjelman sivuilta:

Arkkipiispaehdokkaat läpivalaisussa (3.3.2010)

Kari Mäkinen on maltillinen, pohdiskeluihin taipuvainen hengenmies, joka hoitaa tällä hetkellä Turun piispan virkaa.

Turussa istuvat siis sekä piispa että arkkipiispa. Runsaan työmäärän takia Turun hiippakuntaan perustettiin arkkipiispan viran rinnalle myös piispan virka v. 1998 alusta. Näin arkkipiispa voi entistä enemmän keskittyä valtakunnallisiin asioihin. Piispa Mäkinen valittiin tehtäväänsä 2006 Ilkka Kantolan kohueron jälkeen.

Kari Mäkinen syntyi Porissa v. 1955. Hän valmistui papiksi vuonna 1979 ja väitteli tohtoriksi 1989. Hä on toiminut seurakuntapappina Helsingissä ja Porissa ja nousi piispaksi Ulvilan seurakunnan kirkkoherran virasta.

Kari Mäkisen puoliso on sairaalapastori Eija Mäkinen (synt. 1953). Heillä on neljä aikuisikäistä tytärtä.

Kari Mäkisellä on runoilijan menneisyys, hän on julkaissut yhden runokirjan 1986. Hän opiskellut myös kotimaista kirjallisuutta ja tutkinut 1930-luvun Tulenkantajan-kulttuuriryhmän suhteita kirkkoon.

Molemmat ehdokkaat ovat tietyllä tavalla kirkkoa tulevaisuuteen luotsaavia muutospersoonia, mutta varsin erilaisilla näkemyksillä. Ainoa varmasti yhdistävä tekijä on se, että molemmat ovat siviilipalvelusmiehiä. Vahvasti armeijaan integroitunut kirkko saa nyt siis sivari-arkkipiispan.

- Onhan tämä aika radikaalia, naurahtaa Ruokanen. Taidamme olla melko kaukana siitä Kari Suomalaisen piirtämästä liperikypärä-papista.

  • Ruokanen - muuttumattoman uskon puolustaja
  • Miikka Ruokasta pidetään konservatiivina, joka on selvästi sanonut, että kirkon ikiaikaista oppia pelastuksesta, ylösnousemuksesta ja kolmiyhteisestä Jumalasta ei pidä lähteä muuttelemaan maailman menon mukaan. Ruokasen kristillinen seksuaalietiikka on myös hyvin tiukka: hän ei hyväksy homoseksuaalisten parisuhteiden siunaamista kirkossa eikä myöskään avoliitossa elävää hetereseksuaalia papiksi.
  • Tiukoista näkemyksistään huolimatta Ruokasta ei voi pitää synkkänä saarnamiehenä, ilmeeltään hän valoisa ja käänteissään vauhdikas. Hän on sosiaalinen, hän puhuu selkeästi - ja paljon. Hänen esiintymisessään ja julistuksessaan on populistisia piirteitä.
  • Samalla kun Ruokanen vaalii tiukasti uskon puhtautta, hän toivottaa kaikki kirkon jäsenet tervetulleiksi kirkkoon. Ihmiset saavat tulla sellaisian kuin ovat, syntisinä ja epäilevinä.
  • - Minulta on usein kampanjan aikana kysytty, milloin tulin uskoon. Olen vastannut, että "lapsikasteessa". Ei kirkossa vaadita mitään kääntymysharjoituksia. Kaikki kastetut kirkon jäsenet ovat tervetulleita pyhälle ehtoolliselle kohtaamaan Kristuksen. Messut vain pitäisi saada iloisemmiksi ja houkuttelevammiksi.
  • Näin Ruokanen julisti 3. maaliskuuta 45 minuuttia-ohjelman haastattelussa.
  • Ruokasta luonnehditaan homopareja pelkäävien konservatiivien toiveuneksi. Kirkon muutosta kaipaaville modernisteille on hän olisi melkoinen tyrmäys.

 

  • Mäkinen - ihmisen ajattelun puolustaja
  • Kari Mäkinen on mediassa jopa ujon ja varovaisen oloinen - samalla kun hän on syvällinen pohdiskelija, joka karttaa helppoja kirjavastauksia. Mäkisen mediaesiintymisen pidättyväisyys johtunee siitä, että hän ei ole kilpailijaansa verraten lainkaan yhtä tottunut julkisuuteen.
  • Mäkistä ihaillaan hänen filosofin kykyjensä takia, samalla kun se voi johtaa myös vaikeaselkoisuuteen. Mäkisen lempilauseita ovat "vuorovaikutus" ja se "miten kirkko kykenee kohtaamaan nykyihmisen". Mäkistä pidetään seuramiehenä, hyvänä keskustelijana ja ymmärtäväisenä kuuntelijana.
  • - Jos ihminen eroaa kirkosta, se on kirkon yhteinen ongelma. On kysyttävä, miksi kirkon sanoma ei enää kiinnosta. Emme me voi ikäänkuin ulkopuolelta tarkastella tai arvostella, miksi ihminen päätti niin. Jokaisella on oma tarinansa ja jokaisen tarina pitäisi kuulla. Uudet toimintamuodot ja temput eivät pelasta, jos näitä tarinoita ei kuulla.
  • Näin Mäkinen julisti 45 minuuttia-ohjelman haastattelussa 3. maaliskuuta.
  • Mäkinen puhuu nimenomaan siitä, että kirkon on oltava modernin ihmisen rinnalla matkalla tulevaisuuteen. Hän olisi valmis ottamaan rohkeita askeleita homoliittojen siunaamiseksi kirkossa. Mäkinen sanoo tulkitsevansa Raamattua niin kuin luterilaisuudessa on aina tulkittu. Käsitys naispappeudestakin on muuttunut, tulkinnan varaa siis on.
  • - Ihmisen ei pidä ottaa harteilleen sitä taakkaa, että pitäisi vastata kaikkiin uskon mysteereihin. Vaikkapa uskontunnustuksessa me saamme liittyä kirkon yhteiseen pitkään perintöön ja kysellä, mikä merkitys sillä on kunkin omalle elämälle.
  • - Kaikki kastetut kirkon jäsenet kelpaavat kelpo kristityiksi, kirkkoa ei johdeta ylhäältä päin, lausuu Mäkinen.
  • Mäkistä luonnehditaan modernin ajattelevan kaupunkilaisen toiveuneksi. Uskoa moraalioppeja suojeleville perinnekristityille hän on liberaali kauhistus.

 

Arkkipiispaehdokas haluaa olla dynaaminen johtaja

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:25

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29