Kotimaa

Lasku lumitöistä voi nousta kymmeniin tuhansiin euroihin MTV3 Katsomo

Julkaistu 10.03.2010 18:25 (päivitetty 23:11)
Lasku lumitöistä voi nousta kymmeniin tuhansiin euroihin

MTV3 - Pauli Poutanen

Runsasluminen talvi teki lumenluonnin ammattiosaajista hetkellisesti superkysyttyjä ja se näkyy hinnoissa.

Varsinkin kattolumitöiden osalta isännöintitoimistoilla oli vaikeuksia saada urakoita teetetyksi tammi-helmikuun aikana. Kattojen putsaaminen lumesta oli kuitenkin välttämätöntä, eikä kustannuksista ollut varaa tinkiä.

- Lasku tammi-helmikuussa tehdyistä lumen tiputuksista ja poisviennistä voi kantakaupungissa sijaitsevalle kerrostaloyhtiölle nousta kymmeniin tuhansiin euroihin, isännöitsijä Mikko Astala kertoo.

Kysyntäpiikki on aiheuttanut myös ylihinnoittelua. Lumiurakoitsijat tietävät, että talonyhtiöiden on päästävä lumesta eroon. Mitä hankalampi kohde, sitä korkeampi hinta.

- Valitettavasti on myös sitä, että isännöitsijöille tulee laskuja joissa lumenluojan kohdalla veloitus on ammattipeltisepän luokkaa.

Kattolumikausi lähenee loppuaan kevään lähestyessä, ainakin eteläisessä Suomessa. Kiinteistöliittoa huolestuttaa poikkeuksellisen runsaslumisen talven jälkeen sulavat kinokset.

- Lumikasat pitäisi nyt ehdottomasti siirtää kaikkien talojen seinustoilta. Kunnallistekniikan puolesta olisi toivottavaa, että viemäröinti pysyy kaikkialla niin tehokkaana, että se pystyy käsittelemään suuret määrät sulavettä, tutkimusjohtaja Mauri Marttila sanoo.

Lumen poistaminen seinustoilta ja pihapiiristä on kaupunkien ydinkeskustoissa ollut varsin haastavaa. Syy tähän on se, että kaupunkien lumenkaatopaikat ovat täyttyneet yli äyräiden. Helsingin kantakaupungissa töitä on entisestään vaikeuttanut sisäpihojen ahtaus.

Katso Pauli Poutasen juttu (Kymmenen uutiset 10.3.2010)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:25

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29