Kotimaa

Vankien itsemurhat ovat vähentyneet

09.03.2010 12:19

MTV3 - Linda Pukka

Vankien itsemurhat ovat vähentyneet

Vankiloissa tapahtuvien itsemurhien määrä on ollut laskussa viime vuosina. Rikosseuraamusvirastosta kerrotaan, että vuosittain vankiloissa sattuu keskimäärin kymmenkunta kuolemantapausta, joista kahtena viime vuotena vain muutama on ollut itsemurhia.

- Sitten on tietysti sairauskohtauksia ja epäselviksi jää myös muutama tapaus, kertoo rikosseuraamusviraston pääjohtaja Esa Vesterbacka.

Lääkkeiden käyttö on yleisempää vankien keskuudessa kuin muun väestön. Vesterbackan mukaan itsemurhien väheneminen voi selittyä lääkkeiden parantumisella.

- Psykiatrisen sairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma on tuonut esiin tätä lääkkeiden kehittymistä, mutta kyllähän henkilökunta myös tarkkailee vankeja.

Tyypillisimmin itsemurhat tapahtuvat selleissä hirttäytymällä tai lääkkeiden yliannostuksella. Vesterbacka kertoo, että vangeille määrättyjen lääkkeiden ottamista valvotaan, mutta niitä onnistutaan myös säilömään.

- Kyllähän huumeita ja lääkkeitä vankiloihin tulee myös ulkopuolelta postin välityksellä tai sitten esimerkiksi lomilta palattaessa.

Vesterbacka kertoo, että vankien terveydentilaa tarkkaillaan myös vankeusaikana. Jos vangissa havaitaan merkkejä itsetuhoisuudesta, seurataan häntä tavallista tarkemmin.

- Itsemurha-altis vanki voidaan vaikka sijoittaa samaan selliin toisen vangin kanssa, mutta usein itsemurhat tapahtuvat niin, ettei minkäänlaisia ennakkomerkkejä ole havaittavissa.

Tilastojen mukaan kaikki vankilakuolemat ovat yleisesti laskussa. Vielä vuosituhannen alussa niitä sattui vuodessa keskimäärin 14, nyt määrä on 10.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:25

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29