Kotimaa

Palkansaajajärjestöt tuomitsevat eläkeheikennykset MTV3 Katsomo

21.01.2010 15:52
Palkansaajajärjestöt tuomitsevat eläkeheikennykset

Työntekijäjärjestöt tuomitsevat eläkeneuvotteluissa esiin nousseet ehdotukset eläkkeiden heikennyksistä.

Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne hämmästelee, että vuoden 2005 eläkeuudistuksen vaikutukset eivät ole vielä ehtineet vaikuttaa ja silti uusia muutoksia sorvataan jo. STTK:n liittojen yhteinen näkemys on, että työurat pitenevät, kunhan edellytykset työssä jaksamiseen saadaan kuntoon.

- Meidän pitäisi löytää keinoja siihen, että estäisimme vallalla olevan kehityksen, jossa 35-45-vuotiaista 4 500 henkilöä on mielenterveyssyistä pysyvällä eläkkeellä työelämästä. Tämä johtuu siitä arkipäivästä, joka tuolla työpaikoilla on, Rinne sanoo.

- Näihin asioihin pitäisi puuttua, jos halutaan työuria pidentää eikä muodollisiin eläkejärjestelmiin. tai ihmisten etujen heikentämiseen.

Myös SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa ihmettelee, että sekä EK että hallitus ovat unohtaneet eläketyöryhmien varsinaisen tehtävän eli vaihtoehtojen etsimisen eläkeiän nostamiselle.

- Palkansaajajärjestöjen mielestä ensisijaiset keinot työurien pidentämiseen löytyvät työelämän kehittämisestä ja sen laadun parantamisesta eikä suinkaan eläkkeiden tai työttömyysturvan heikentämisestä. Työterveyshuoltoa on parannettava, työkyvyttömyyseläkkeelle joutumista ehkäistävä, työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia työaikajärjestelyihin on lisättävä ja työnantajien vastuuta työntekijöiden ammattitaidon ylläpitämisestä laajennettava, Elomaa listaa.

MTV:n uutiset kertoi eilen, että elinkeinoelämän keskusliitto EK haluaa poistaa varhennetun varhaiseläkkeen kokonaan 62-vuotiailta. Kärjistyneissä eläkeneuvotteluissa on esitetty myös, että 63-vuotiaat pääsisivät eläkkeelle vasta 40 vuoden työuran jälkeen.

Katso Raimo Pitkäsen juttu

(MTV3)

Eläkeriita kärjistyy - rajuja leikkauksia eläketurvaan

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13