Kotimaa

Eduskunnan kerhoissa harrastetaan ja politikoidaan

Julkaistu 18.11.2009 16:35 (päivitetty 20:53)
Eduskunnan kerhoissa harrastetaan ja politikoidaan

MTV3 - Hanna Ruokangas

Eduskunta jakaa vuosittain yli satatuhatta euroa kerhotoimintaan. Tämän nimikkeen alle mahtuu kaikkea työpaikkaliikunnasta erilaisten aatteiden puolesta puhuviin foorumeihin. Kerhorahoilla on maksettu niin Iranin -matkoja, erilaisia ravintola- ja hotellilaskuja Suomessa ja ulkomailla, kilometrikorvauksia, teatterilippuja ja melkoinen määrä eduskunnan ravintolalle kahvista ja voileivistä.

MTV:n 45 minuuttia kävi läpi kerhojen tiliotteita ja kuitteja vuodelta 2008. Urheilukerhon asiakirjat ovat poliisin hallussa, joten niitä ei katsottu. Pois jätettiin myös kaikki alle 2000 euroa saavat kerhot ja eduskunnan eläkeläiskerho (4300 euroa). Tarkoituksena oli katsoa, mitä rahoilla käytännössä tehdään, ei suorittaa minkäänlaista erityistilintarkastusta. Eduskunnan budjetista kerhot ovat pieni osa, mutta verrattuna moneen muuhun julkisen sektorin työpaikkaan eduskunta tukee kerhojaan avokätisesti.

Osa kerhoista on vain kansanedustajille, ei eduskunnan työntekijöille. Monet kerhot eivät myöskään mitenkään täytä työkykyä tukevan harrastus- ja virkistystoiminnan määritelmää vaan ovat erilaisten aatteiden foorumeita.

Poliitikko on poliitikko myös metsässä ja moottoripyörän päällä

Eduskunnan eräkerhoon (avustus 2500 euroa v. 2008) kuuluu kolmisenkymmentä kansanedustajaa. Heistä vain osa on aktiivisia metsästäjiä, joiden toimintaan kerhon rahat pääasiassa kuluvat. Toimintaan kuuluu metsästysretkille osallistumista sekä erilaisia muita vierailuja.

Kerho tulee toimeen pienellä avustuksella, koska kansanedustajat voivat matkustaa jahtireissuille kuluttamatta kerhon rahoja, mutta eduskunnan budjetista kuitenkin. Retket katsotaan osaksi eduskuntatyötä, sillä niillä tavataan alueen järjestöjä ja kunnallispoliitikkoja. Kerhon jäsenet ovat aktiivisia keskustelijoita kun eduskunnassa käsitellään mm. ase- ja luonnonsuojelulakeja.

Kerhon rahoilla on maksettu majoitusta, ravintolassa syömisiä ja juomisia kerholle ja sen vieraille sekä eräkerhon kalustoon liittyviä kuluja.

Eduskunnan moottoripyöräkerhoon MP Arkadiaan kuuluu parikymmentä nykyistä kansanedustajaa, kymmenkunta entistä kansanedustajaa, nelisenkymmentä eduskunnan virkamiestä sekä sidosryhmien jäseniä ja asiantuntijoita.

Eduskunnan kerhoissa harrastetaan ja politikoidaan

  • Mihin kuluvat eduskunnan moottoripyöräkerhon rahat?

Katso Hanna Ruokankaan juttu

  • (45 minuuttia 19.11.2009)

 

Kerho tekee yhteistyötä eri moottoripyöräjärjestöjen kanssa ja ”vie viestiä” liikennevaliokuntaan, jossa useampikin kerhon kansanedustajajäsen toimii. Etenkin aiempina vuosina kerho on toiminut aktiivisesti myös hyväntekeväisyydessä.

Kerho vuosittainen päätapahtuma on opintomatka. Vuonna 2008 se suuntautui Pohjois-Ruotsiin. Mukana oli myös muita kuin kerhon jäseniä. Kerhon rahoista kustannettiin kahdeksan ihmistä ( kuusi jäsentä ja kaksi avec).

Kerhon taloutta on käytännössä vielä vuonna 2008 pyörittänyt kerhon jäsenen, entisen kansanedustajan yhtiö, joka on maksanut kerhon puolesta menoja ja laskuttanut niitä sitten kerholta. Kerhon kuluista pääosa on retken majoitus- ja ravintolakuluja.

Tutkijoiden, tasa-arvon ja kulttuurin äänitorvet

Urheilukerhon jälkeen toiseksi suurin budjetti on tutkijoiden ja kansanedustajien seuralla (Tutkas), joka sai vuonna 2008 eduskunnan rahaa 24 500 euroa. Seuraan kuuluu kansanedustajia ja tutkijoita, yhteensä n. 500.

Tutkas järjestää vuosittain useita seminaareja ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Seminaareihin osallistuu jopa 100 ihmistä kerrallaan. Suurin menoerä on kuitenkin vuosittainen tutustumismatka, jolle puolestaan osallistuu seuran rahoilla muutama ihminen eduskunnasta. Viimeiset kolme tutustumismatkaa on tehty Aasiaan.

Naiskansanedustajien verkosto (4500 euroa) toimii puolestaan käytännössä eduskunnan seinien sisäpuolella. Verkosto on naisedustajien yhteistoimintaa yli puoluerajojen.

Sen työvaliokunta kokoontuu joka toinen viikko, kerran kuussa järjestetään infolounas ja vuosittain muutama seminaari. Menoista kaksi kolmannesta on näiden kokoontumisten kuluja: lounaita, voileipiä tai muuta kahvileipää ja kahvia. Naisverkosto maksaa myös palkkioita ja kulukorvauksia tilaisuuksien asiantuntijoille.

Arkadia-seuraan kuuluu nykyisiä ja entisiä kansanedustajia sekä kulttuurielämän vaikuttajia, yhteensä lähes kolmesataa. Johtokunnan (24 henkeä) osuus kaikista menoista on kuitenkin lähes puolet. Rahaa meni eniten johtokunnan Turun-reissuun ja jouluillalliseen.

Pikkukerhoissa rahat menevät eduskunnan kahvilaan

Alle 2000 euroa saavien kerhojen joukkoon kuuluu aatteellisia kerhoja ( Attack, raittiusryhmä eli elämäntapa ja nuorisokerhokerho, globaaliryhmä, ikäihmisten hyvinvointiryhmä, lapsen puolesta –ryhmä, Raamatturyhmä, yliopistoryhmä ja nuorten mielenterveyden tuki-ryhmä), suku- ja henkilöhistorian tutkimuksen ryhmä sekä shakkikerho. Näiden kerhojen kuitteja v. 2008 MTV:n 45 minuuttia ei käynyt läpi.

Monen pienen kerhon kulurakenne tulee kuitenkin selväksi jo tiliotteen osista, jotka kerhot toimittavat eduskunnan hallintoon anoessaan määrärahaa seuraavalle vuodelle. Iso osa tileiltä maksetuista laskuista menee eduskunnan kahvilaa ja ravintolaa pyörittävälle Fazer Amicalle.

Osa kerhoista normaalia työpaikan virkistystoimintaa

Eduskunnan kerhoista urheilukerho, kuvataidekerho ja teatterikerho ja ympäristökerho ovat avoinna kaikille eduskunnassa työskenteleville lähes tuhannelle ihmiselle, kansanedustajista siivoojiin.

Urheilukerhon (avustus 66 000 v. 2008) suojissa mm. sauvakävellään, jumpataan, golfataan ja ratsastetaan. Toki ison potin urheilukerhon toiminnasta on vienyt myös ”kilpaurheilu”, osallistuminen parlamenttien väliseen hiihtoon tai jalkapalloon. Monet urheilukerhon toiminnosta ovat osittain omakustanteisia.

Teatterikerho (avustus v. 2008 5500 euroa ) taas hankkii lippuja näytäntöihin. Eduskuntalaiset maksavat noin puolet lipusta, jos mukaan tulee vaikka puoliso, hän maksaa täyden hinnan.

Kuvataidekerho (3500 euroa) toimii myös osittain omakustanteisesti. Pidemmillä reissuilla maksetaan itse osuus, pääkaupunkiseudun näyttelyihin kerhorahoilla kustannetaan liput ja opastus.

Ympäristö- ja luontoryhmä ( 2000 euroa) järjestää mm. luontoretkiä osittain omakustanteisesti.

Kaikille avoin on myös kalakerho (4000 euroa), johon kuitenkin kuuluu alle 30 jäsentä. Vuonna 2008 toimintaan osallistui aktiivisesti 10-15 henkilöä, kaikki virkamiehiä. Kalakerhon rahat menevät pääosin kahteen vuotuiseen kalastusviikonloppuun eli mökki- ja venevuokriin ja polttoainekuluihin.

Jatkossa vaaditaan muutakin kuin maalaisjärjen käyttöä

Kerhojen tilinpäätökset tarkastetaan jatkossa eduskunnan tilitoimistossa, mutta tähän asti kerhot ovat saaneet toimia itsenäisesti. Ohjenuorana rahankäytölle on ollut lähinnä ”maalaisjärki”.

Kiellettyä on käyttää rahaa muuten kuin siihen tarkoitukseen, jonka kerhon säännöt määrittelevät. Mutta monissa säännöissä puhutaan melko väljästi toiminnan tarkoituksesta.

Kerhorahoilla ei myöskään saa maksaa ulkomaiden seminaarimatkoja tai päivärahoja. Kerhojen toimihenkilön tulee olla eduskunnassa toimiva henkilö.

Sen sijaan alkoholia sisältävää tarjoilua ei ole kielletty, kerhoihin saa kuulua myös eduskunnan ulkopuolisten sidosryhmien jäseniä, eikä ole sääntöä joka määrittäisi, kuinka suuri osa kuluista saa esim. mennä hallituksen tai johtokunnan omien kokousten järjestämiseen. Kerhot elävät käytännössä ainoastaan eduskunnan toiminta-avustuksella. Tutkas kuitenkin saa jäsenmaksutuloja noin 3600 vuodessa. Monelle kerholle on vuosien saatossa kertynyt rahaa, joten toimintamenojen kasvu yhtenä vuonna ei kaada taloutta. Vuoden 2008 lopussa kerhojen tileillä oli rahaa yhteensä lähes 40 000 euroa.

Ensi vuodesta alkaen on esitetty järjestelmää, jossa kerhojen avustuksia ei enää maksettaisi suoraan tileille vaan kullekin kerholle määriteltäisiin summa, johon asti eduskunnan tilitoimisto maksaisi hyväksyttäviä laskuja. Myös suhtautumista ulkomaan matkoihin halutaan tiukentaa.

Tänä vuonna kerhoille on maksettu 138 000 euroa, ensi vuonna summa aiotaan pudottaa 105 000:een. Osa vähennyksestä tulee sitä kautta luonnollisesti, että urheilukerhon todelliset kulut ovat olleet huomattavasti pienemmät kuin mitä tilinpäätöksissä on lukenut.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Taleban koraanien poltosta: "Ulkomaisia sotilaita on tapettava ja hakattava"
23.02.2012 13:18

Aikuisten rokotuskäytäntöjä yhtenäistetään
23.02.2012 13:09

Finnairin Vehviläinen asuntosotkustaan: Nyt toimisin toisin
23.02.2012 12:58

Soini nimitteli Bobrikoviksi - Olli Rehn vaatii anteeksipyyntöä
23.02.2012 12:54

Uusi rintasyövälle altistava geeni löydetty
23.02.2012 12:30

Sakari Oramo BBC:n sinfoniaorkesterin johtoon
23.02.2012 12:34

Pääministeri Reinfeldtiltä onnittelut kuningasparille
23.02.2012 12:19

Parituksesta epäillyn thaimaalaisvaimo paljastumassa ihmiskaupan uhriksi
23.02.2012 12:12

Talvi pelkää näitä hahmoja
23.02.2012 12:07

Synnytyslääkäri: En ole poistunut Tukholmasta kahteen kuukauteen
23.02.2012 11:49

KSML: Suomessakin ammutaan tykeillä prinsessan kunniaksi
23.02.2012 11:49

Ruotsia odottaa naishallitsijoiden valtakausi
23.02.2012 11:47

Tasoristeysonnettomuudet vähentyneet, kuolemat eivät
23.02.2012 11:43

Sanoma myy DNA-osuutensa
23.02.2012 11:22

IL: Nainen puukotti kahta Helsingissä
23.02.2012 10:56

Mikä prinsessan nimeksi – Sofia, Desirée vai Tarja?
23.02.2012 10:57

Täällä voit Helsingissä onnitella pikkuprinsessaa
23.02.2012 10:53

Junaratavandaalin korvaussumma aleni hovissa
23.02.2012 10:48

Tieliikenteessä synkkä tammikuu
23.02.2012 10:06

Näin Putous-finalistit veistelivät lähetyksessä – katso video
23.02.2012 10:09