Kotimaa

Heinäluoma: Rivit tiiviiksi MTV3 Katsomo

Julkaistu 16.11.2009 07:59 (päivitetty 08:12)
Heinäluoma: Rivit tiiviiksi

SDP:n kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma peräänkuuluttaa yhtenäisyyttä puolueessaan.

Rivit pitää saada tiiviiksi ennen puolentoista vuoden päästä pidettäviä seuraavia vaaleja, mutta tärkein asia SDP:lle on vahvistaa talouspolitiikan vaihtoehtoansa. Puoleen kenttä on Heinäluoman mukaan puheenjohtaja Jutta Urpilaisen takana.

- Puoluevaltuuston kokouksen perusteella hän nauttii vahvasti kentän tukea. Enkä pidä mahdottomana sitäkään, että valinta voisi olla ensi vuonna yksimielinen, Heinäluoma sanoi MTV:n Huomenta Suomessa.

Omia suunnitelmiaan asettua ehdolle puolueen johtotehtäviin Heinäluoma arvioi varovaisesti.

- Olen aiemmin sanonut, että olen mielelläni käytettävissä puolueen ja ryhmän puolella eri tehtävissä, mutta lähden siitä, että en tavoittele niitä tehtäviä, jotka olen jättänyt.

Oppositiossa olevien vasemmistopuolueiden politiikka ei ole tehonnut taloustaantumassa. Kannatus laahaa alhaalla, seuraaviin vaaleihin on puolitoista vuotta aikaa. Heinäluoma myöntää, että viesti ei ole mennyt perille kaikilta osin.

- Muutos on käynnissä, ja se joka haluaa päästä kärkeen muutoksessa, sen täytyy antaa uskottava vaihtoehto. SDP on pystynyt tarjoamaan sen eduskunnassa, mutta viesti ei ole muuttunut niin konkreettiseksi, että se olisi mennyt perille. Sitä puoluejohto miettii nyt, Heinäluoma sanoo.

(MTV3)

Katso kansanedustaja Eero Heinäluoman haastattelu (Huomenta Suomi 16.11.2009)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47

Syyria on liukumassa täyteen sisällissotaan
11.02.2012 19:52

Arabikansojen tukitapahtuma veti vain vähän väkeä Helsingissä
11.02.2012 19:51

Yle: Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Suomenlahdelle
11.02.2012 19:17

Halonen emännöi kollegajoukkoa Helsingissä
11.02.2012 19:12

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55