Kotimaa

Päihdepalvelua tarjotaan suoraan kotiin Kuopiossa MTV3 Katsomo

Julkaistu 07.11.2009 19:00 (päivitetty 19:30)
Päihdepalvelua tarjotaan suoraan kotiin Kuopiossa

Päihdepalveluihin haetaan yhä uusia muotoja. Kuopioissa toimii yritys, jonka liikeideana on tuoda päihdetyö ongelmien polttopisteeseen eli asiakkaan kotiin.

Jarkko Ahokkaan yritys on toiminut puolentoista vuoden ajan. Yritys lienee maassa ainoa laatuaan.

- Joissakin kunnissa tämänkaltaista työtä tehdään päihde- ja mielenterveyspalveluissa, mutta yritysmuotoisena en ole ainakaan itse vielä löytänyt toista vastaavaa, kertoo Ahokas.

Ahokkaalla on lähihoitajan koulutus ja kymmenen vuoden kokemus päihdetyöstä. Hän arvioi, että palvelun kotiin saavat asiakkaat sitoutuvat päihteistä eroon pyrkimiseen paremmin kuin klinikoilla asioivat. Samalla työntekijä kohtaa koko perheen.

Yksi Ahokkaan asiakkaista on Ritu (nimi muutettu), jolla on kokemusta myös klinikalla käynnistä.

- Lähteminen päihdeklinikalle on jostain syystä yllättävän vaikeaa. On paljon parempi, kun työntekijä tulee kotiin, jolloin hän näkee sen, minkälaisessa ympäristössä eletään, pohtii Ritu.

Kunnat ja kaupunki ostavat palveluja Ahokkaan yritykseltä, mutta noin viidennes asiakkaista on itse maksavia. Työntekijän saa kotiin kolmeksi vartiksi 67 eurolla, ja maksuista voi saada kotitalousvähennystä.

(MTV3)

Katso Helka Shecterin juttu Kuopiosta (Seitsemän uutiset 7.11.2009)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä
10.02.2012 01:16

Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000
10.02.2012 00:18

Kymmeniä Bosnian sodan uhreja tunnistettiin
09.02.2012 23:20

Kolme turistia hukkui sukellusveneen turmassa Egyptissä
09.02.2012 22:51

Mopoauto kolaroi pakettiauton kanssa, kaksi nuorta loukkaantui
09.02.2012 22:35

Ateenassa vielä tyyntä – sunnuntaiksi luvassa suurmielenosoitus
09.02.2012 22:03

Helsingin Guggenheim-museo saa kannatusta lautakunnassa
09.02.2012 20:45

Unkarilainen yritysjohtaja: Meidän talouttamme ei voi verrata Kreikkaan
09.02.2012 20:00

Perussuomalaiset: Armeija marssii kohta Cajanderin mallilla
09.02.2012 19:49

Finnair haluaa kotipesäksi koko Pohjolan
09.02.2012 19:48

Salakuljetusrengas paljastui – kymmeniä ihmisiä Suomen kautta Eurooppaan
09.02.2012 19:38

Kreikassa odotellaan Brysselin ratkaisua ja suurlakon alkamista
09.02.2012 19:34

Keskusta ei tee vielä kuntavälikysymystä
09.02.2012 19:06

Eduskunnassa kuntia lahdattiin ja siirrettiin Baabelin torniin
09.02.2012 18:54

Puolustusvoimien kyky vastata nopeasti virka-apupyyntöihin saattaa heiketä
09.02.2012 18:54

Saksa: Euroryhmältä ei päätöstä Kreikan tuesta
09.02.2012 18:53

RKP:n ministeri Wallin kiisti Dragsvikin suosimisen
09.02.2012 18:52

Varuskuntakapina paisuu maakunnissa
09.02.2012 18:37

EKP piti ohjauskoron ennallaan – ei kommentteja Kreikasta
09.02.2012 18:28

Hautala valmis luopumaan valtion enemmistöstä Finnairissa
09.02.2012 18:01