MTV3 - Anna Paasonen
Talvisodan veteraani Olavi Lintula kertoo MTV:n Huomenta Suomessa, että talvisodan alkamista osattiin joukoissa odottaa. Suomalaisilla oli kaivetut asemat puureunoilla, jotka eivät kestäneet mitään ja ammuksia oli hyvin vähän, tykistössä palvellut Lintula kertoo.
- Pystyttiin ampumaan vain yksi sarja kerrallaan. Minäkin jouduin semmoiseen tilanteeseen kun olisi tarvittu tulta, mutta meitä oli vain kaksi kolme miestä tulenjohtoista. Jalkaväenjoukkoja lähti asemistaan ja jättivät asemat tyhjäksi. Minä soitin sitten että "nyt tulta", niin sanottiin "ettei ole halkoja, tulkaa omin toimin toimeen siellä vaan", Lintunen muistelee.
Myöskään panssarintorjuntakalustoa ei ollut. Suomalaisten aseina olivat polttopullot, kasapanokset ja kylmäveriset miehet.
- Marjapellonmäen laidalla tankkien tullessa mies istui kuopassa, oli hiljaa ja päästi tankin niin lähelle tulemaan, että pääsi kuolleeseen kulmaan ja hyppäämään tankin katolle. Ja koputti siellä käsikranaatilla luukkua, että "avatkaa avatkaa, täällä kuolema kolkuttaa" ja tuhosi sen tankin.
Talvisodan alkamisesta tulee tänään kuluneeksi 70 vuotta.
MTV:n Uutisten Talvisota -sivut
Talvisodan syttymisestä 70 vuotta
Katso talvisodan veteraanin Olavi Lintulan haastattelu (Huomenta Suomi 30.11.2009)














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.