Kotimaa

Sikatilallisten ahdinko näkyy sikojen huonona kohteluna

Julkaistu 26.11.2009 11:20 (päivitetty 11:39)
Sikatilallisten ahdinko näkyy sikojen huonona kohteluna

MTV3 - Sanna Pietiläinen

Sianlihaa supermarketista ostavan kaupunkilaisen voi olla vaikea ymmärtää, mikä sikatilallista nakertaa.

- Kun työväsymys menee liian pitkälle, ei pystytä myöntämään, että homma ei enää toimi. Kun on tehnyt koko ikänsä työtä, josta on ylpeä, siitä on yhtä vaikea luopua asuu sitten maalla tai kaupungissa, sanoo maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala.

Sikatilallisten ahdinko näkyy äärimmillään sikojen huonona kohteluna.

Helsingin Sanomat kertoo, että vakavien laiminlyöntien määrä on lisääntynyt sikatiloilla. Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila sanoo lehdessä yhtenä syynä olevan maataloustuottajien työuupumuksen.

Pitää näyttää pärjäävänsä

Yksi syy työuupumuksen kärjistymiseen äärimmilleen on maaseudun tiivis yhteisö, jossa pitää näyttää pärjäävänsä.

- Se on osa ongelmaa, sanoo Jukka Rantala.

Hänen mukaansa sikojen laiminlyönti on kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Hän sanoo, että sikatilallisia velvoittavat lait, joita noudatetaan yleensä hyvin.

- Jos sikalassa on likaista, niin se ei ole sialle haitallista. Siitä, kuinka paljon sialla pitää olla tilaa ympärillään on säädetty laissa, sanoo Rantala.

Rantala tapaa työnsä puolesta sikatilallisia, ja paineista puhutaan jonkin verran - tosin mieluummin puhutaan kuitenkin esimerkiksi yleisistä talouden ongelmista kuin omista henkisistä paineista.

- Viljan ja rehun hinnasta puhuttiin koko ajan viime viikollakin seminaarissa, jossa tapasin lukuisia sikatilallisia.

Ahdinko alkoi kaksi vuotta sitten

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala kertoo, että tilallisten ahdinko räjähti käsiin kaksi vuotta sitten.

- Viljan hinta nousi, ja sitä myöten rehun hinta. Samaan aikaan kaupassa myytävän sianlihan hinta ei kuitenkaan noussut. Sianlihantuottajilla on ollut pitkä huono jakso - kilpailu on markkinoilla kovaa, Euroopassa tuotetaan liikaa sianlihaa, summaa Rantala ongelmia.

Yleisen kriisin myötä osa sikatilallisista ajautuu epätoivoon. MTK:n Jukka Rantala kehottaa kuluttajia miettimään myös omaa osuuttaan.

- Paljon puhutaan tehotuotannosta ja sitä varmasti myös tiloilla on, mutta niin on tehokuluttamistakin. Ollaan valmiita satsaamaan autoihin ja asuntoihin, mutta ei ruuan hintaan. Itäkeskuksen marketista sianlihan ostava ei varmasti paljon mieti missä liha on tuotettu, eikä päässä vilahda koko tuotantoketju - on ihan sama onko sika kasvatettu Suomessa pumpulissa vai Brasiliassa, kunhan hinta on halpa, lataa Rantala.

tehotuotanto.net - osoitteessa kuvia suomalaisilta eläintiloilta

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat, kolme sairaalaan
10.02.2012 18:51

Nasa julkaisi huikaisevaa videokuvaa revontulista
10.02.2012 18:44

Syyrian sisällissota levisi Aleppoon
10.02.2012 18:17

Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia
10.02.2012 18:14

Kuntakartan halutut ja hylkiöt – parhaita liitoskumppaneita listataan
10.02.2012 17:59

Tonava jäätyi - liikenne poikki Mustallemerelle asti
10.02.2012 17:57

Kauhavalla sattui kuolonkolari
10.02.2012 17:48

Breivik pakotetaan uuteen mielentilatutkimukseen
10.02.2012 17:48

Kelkkakuski kuoli ulosajossa Ahvenanmaalla
10.02.2012 17:43

Varas vei mopoauton Wunderbaumit
10.02.2012 17:39

Auerin epäiltyihin seksuaalirikoksiin liittyvä tutkinta valmistui
10.02.2012 16:38

Kreikan äärioikeisto asettui säästöjä vastaan
10.02.2012 16:28

Puolustusministeriö teilaa sotilaspassien palauttamisen
10.02.2012 16:26

Poliisi varautuu mellakkaviikonloppuun - palaako Kreikka jälleen?
10.02.2012 16:24

Solidium: Osakkeet maltillisesti arvostettuja - Muut pörssiyhtiöt mahdollisia
10.02.2012 15:54

Kaksi otettu kiinni kerrostaloampumisesta Oulussa
10.02.2012 15:54

Poliisi kaipaa vihjeitä Raahen yliajosta
10.02.2012 15:32

Espoolaispäiväkodissa vesivahinko - vahingot kymmeniätuhansia euroja
10.02.2012 15:24

Asiantuntija tyrmää niksinikkarin edullisen pakkasvinkin autolle
10.02.2012 15:11

Poliisia paenneet vaaransivat henkiä – silminnäkijöitä kaivataan
10.02.2012 15:01