Kotimaa

"Rokotevastainen liike voi joutua vastuuseen"

Julkaistu 29.10.2009 06:00 (päivitetty 11:40)
"Rokotevastainen liike voi joutua vastuuseen"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan Pekka Puskan mielestä sikainfluenssasta on ollut liikkeellä käsittämätön määrä huhuja ja virheellistä informaatiota, joka on saanut monet epäilemään rokotuksen turvallisuutta ja sen sivuvaikutuksia.

Suomenmaa-lehden haastatteleman Puskan mukaan tällaisten huhujen levittäjät saattavat joutua vielä vastuuseen.

- Jos tulee kuolemantapauksia henkilöille, jotka ovat kieltäytyneet rokotuksesta uskoen näihin perättömiin huhuihin, niin se on tietysti ikävä asia. Silloin huhujen levittäjille tulee tiettyä painetta päänsä päälle, ja heillä on jonkunlainen osavastuu kuolemista, sanoo Puska Suomenmaassa.

Puska harmittelee, että rokotusvastaista, harhaanjohtavaa tietoa on levittänyt pieni yhden asian liike, jolla ei ole mitään tekemistä lääketieteen kanssa. Puska viittaa Rokotusinfo-sivustoon, joka on muutaman kansalaisen ylläpitämä rokotusvastainen internetsivusto.

THL:n pääjohtaja suosittelee sikainfluenssarokotusta "ilman muuta" kaikille suomalaisille. Hän sanoo ottavansa sen myös itse, kun oma vuoro tulee.

Puska pitää selvänä, että Suomessa tulee sikainfluenssaan kuolemaan yli sata ihmistä. Tautiin sairastuvien määrää Puska ei sen sijaan halua ennustaa.

(MTV3)

Kansalaisjärjestö Rokotusinfo pongahti sikainfluenssajulkisuuteen (22.10.2009)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Kuntakartan halutut ja hylkiöt – parhaita liitoskumppaneita listataan jo
10.02.2012 17:59

Tonava jäätyi - liikenne poikki Mustallemerelle asti
10.02.2012 17:57

Kauhavalla sattui kuolonkolari
10.02.2012 17:48

Breivik pakotetaan uuteen mielentilatutkimukseen
10.02.2012 17:48

Kelkkakuski kuoli ulosajossa Ahvenanmaalla
10.02.2012 17:43

Varas vei mopoauton Wunderbaumit
10.02.2012 17:39

Auerin epäiltyihin seksuaalirikoksiin liittyvä tutkinta valmistui
10.02.2012 16:38

Kreikan äärioikeisto asettui säästöjä vastaan
10.02.2012 16:28

Puolustusministeriö teilaa sotilaspassien palauttamisen
10.02.2012 16:26

Poliisi varautuu mellakkaviikonloppuun - palaako Kreikka jälleen?
10.02.2012 16:24

Solidium: Osakkeet maltillisesti arvostettuja - Muut pörssiyhtiöt mahdollisia
10.02.2012 15:54

Kaksi otettu kiinni kerrostaloampumisesta Oulussa
10.02.2012 15:54

Poliisi kaipaa vihjeitä Raahen yliajosta
10.02.2012 15:32

Espoolaispäiväkodissa vesivahinko - vahingot kymmeniätuhansia euroja
10.02.2012 15:24

Asiantuntija tyrmää niksinikkarin edullisen pakkasvinkin autolle
10.02.2012 15:11

Poliisia paenneet vaaransivat henkiä – silminnäkijöitä kaivataan
10.02.2012 15:01

Halonen: Kuntien tulevaisuutta ei vain varuskuntien varaan
10.02.2012 14:40

Google kehittämässä uutta "viihdelaitetta"
10.02.2012 14:38

Halvempia vakuutusmaksuja? Vakuutusyhtiöt tarkkailemaan ajotapoja GPS:n avulla
10.02.2012 14:35

IS: Nainen yritti ajaa ihmisten päälle Lahdessa
10.02.2012 14:31