Kotimaa

Yle: Vanhaselle talorahaa rakennusliikkeeltä

Julkaistu 28.09.2009 22:58 (päivitetty 29.09. 05:42)
Yle: Vanhaselle talorahaa rakennusliikkeeltä

Ylen Silminnäkijä-ohjelman mukaan rakennusliike olisi maksanut pääministeri Matti Vanhasen Nurmijärvelle rakentaman talon kuluja.

Ohjelman lähteiden mukaan Vanhanen olisi saanut 400-neliöiseen taloon rakennustarvikkeita yritykseltä, joka on urakoinut Nuorisosäätiölle kerrostaloja.

Ohjelman mukaan rakennusliike pyrki tarvike-erän maksamisella edesauttamaan jatkourakoita Nuorisosäätiön tulevissa kohteissa. Ohjelman nimettömän lähteen mukaan kyseinen rakennusliike on urakoinut Nuorisosäätiölle kerrostaloja.

Vanhanen oli Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja vuosina 1998-2003. Säätiön varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 1981-1997.

Ohjelma perustaa väitteensä siihen, että sillä on hyvä näyttö Vanhasten saamasta varsin kalliista rakennustarvike-erästä, jonka maksoi Nuorisosäätiölle kerrostaloja urakoinut rakennusliike.

Pääministeri Vanhasta ei ole tavoitettu kommentoimaan väitteitä.

Silminnäkijä kertoo saaneensa noin vuosi sitten nimettömän lausunnon, jonka mukaan Vanhaset eivät olleet maksaneet kaikkia rakennuskuluja. Tietoa yritettiin varmistaa vuosi.

Pääministeri Vanhasen tänään pitämä infotilaisuus on katsottavissa MTV3 Katsomossa.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Naisautoilija törmäilee lapsiin - poliisi kaipaa silminnäkijöiden apua
23.05.2012 21:55

Autovakuutusten hinnat nousevat: Elinikäkin vaikuttaa
23.05.2012 21:17

Laiturilta horjahtanut hukkui
23.05.2012 20:56

Katainen: Kreikan eroon varauduttu jatkuvasti
23.05.2012 20:54

Brittilehti hehkuttaa: Suomi on lähes täydellinen maa
23.05.2012 20:03

Mies kuoli tulipalossa Kaarinassa
23.05.2012 19:58

Pekingin vessoihin tuli kahden kärpäsen sääntö
23.05.2012 19:48

SLL jätti valituksen viranomaisten Talvivaara-päätöksestä
23.05.2012 19:25

Lähes puolen vuoden vääntö: Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen
23.05.2012 19:09

Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön
23.05.2012 18:48

Tanssikoulujutussa 11 raiskausepäilyä
23.05.2012 18:29

Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet
23.05.2012 18:01

Kohta selviää, mitä kuuluu Jani-Petterille – haittaakse?
23.05.2012 17:27

Poliisi ei aloita esitutkintaa Wallinin asuntokaupoista
23.05.2012 17:08

Lapsia jahtaava autoilija iski taas? Nyt jo neljäs tapaus
23.05.2012 16:58

MTV3-gallup: Perussuomalaisille ei tule kuntavaalijytkyä - pikemminkin päinvastoin
23.05.2012 17:14

Bin Laden -etsinnässä auttanut sai tuomion maanpetoksesta
23.05.2012 15:50

Sakkoja vale-eläinlääkärille - leikkasi ilman pätevyyttä
23.05.2012 16:39

Lasten hyväksikäyttäjä uusi rikoksensa ehdonalaisessa
23.05.2012 15:20

Aurinko on taas täällä: Suomalaiset kärtsäävät, aasialaiset piiloutuvat päivänvarjoihin
23.05.2012 16:16