Kotimaa

Pomot juovat alaisiaan enemmän

Julkaistu 28.09.2009 10:00 (päivitetty 12:40)
Pomot juovat alaisiaan enemmän

Suomessa ja Englannissa tehty julkishallinnon työntekijöihin kohdistunut tutkimus on vahvistanut sen, mitä ehkä osattiin odottaakin: alemmassa asemassa olevat elävät pääsääntöisesti epäterveellisemmin kuin korkeammassa asemassa olevat. Ylemmät toimihenkilöt kuitenkin käyttävät alkoholia keskimäärin enemmän kuin toimihenkilöt.

Helsingin yliopiston kansanterveystieteen ja sosiologian laitoksen tutkijat ovat yhdessä brittiläisten ja japanilaisten kollegojensa kanssa tutkineet, millaisia terveyskäyttäytymisen eroja näissä maissa on havaittavissa eri asemassa olevien välillä.

Tutkimuksessa käytettiin englantilaisen, suomalaisen ja japanilaisen tutkimusten materiaalia. Brittitutkimuksessa osallistujia oli noin 10 300, suomalaistutkimuksessa 4 500 ja japanilaistutkimuksessa noin 1 700. Epäterveellisinä käyttäytymistapoina tarkasteltiin tupakointia, runsasta alkoholin käyttöä, epäterveellisiä ruokatottumuksia, vähäistä liikuntaa ja lihavuutta.

Selviä eroja löytyi

Englannissa ja Suomessa eri asemassa olevien terveyskäyttäytymisestä löytyi eroja, joita oli osattu odottaakin: alemmassa asemassa olevilla oli yleisesti ottaen epäterveellisemmät elintavat kuin paremmassa asemassa olevilla.

Tästä yleisestä trendistä poiketen runsas alkoholinkäyttö kuitenkin yllättäen oli ylemmillä toimihenkilöillä yleisempää kuin alemmilla; suomalaisten osalta tämä päti sekä miesten että naisten suhteen, Britanniassa kuitenkin vain naisten osalta.

- Tutkimuksessa tarkasteltiin vain julkisen sektorin työntekijöitä, jotka kaiken kaikkiaan muodostavat melko yhtenäisen joukon. Näitä tuloksia ei sen vuoksi voi yleistää koko väestöön eikä edes kaikkiin työntekijöihin, huomauttaa tutkimusta johtanut professori Eero Lahelma Helsingin yliopistosta.

Suomen ja Englannin tuloksista poiketen japanilaisten terveyskäyttäytyminen ei ollut yhdistettävissä sosioekonomiseen asemaan.

- Mielenkiintoista on se, että Suomessa ja Englannissa yhteiskunnallinen asema heijastuu terveyskäyttäytymisessä pääpiirteissään samalla tavoin, mutta Japanissa tällaista yhteyttä ei ollut havaittavissa. Näyttää siltä, että läntisen Euroopan maissa ne taloudelliset ja kulttuuriset tekijät, jotka muovaavat työntekijöiden terveyskäyttäytymistä, ovat erilaisia kuin vastaavat tekijät japanilaisessa yhteiskunnassa, Lahelma sanoo.

Japanilainen yhteiskunta ja työelämä ovat kuitenkin muuttumassa, ja Lahelma pitääkin mahdollisena, että länsimaissa yleiset terveyskäyttäytymisen sosioekonomiset erot ilmaantuvat ennen pitkää myös Japaniin.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

Aamulehti: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä - järjestelmän toimittaa Accenture
12.02.2012 06:05

Turun Kupittaalla palaa teollisuuskiinteistö
12.02.2012 05:56

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47