Mainos

Yrittäjänaiset: Lapsi maksaa 10 000 euroa, yhteiskunnan autettava MTV3 Katsomo

Julkaistu 03.09.2009 08:04 (päivitetty 08:15)
Yrittäjänaiset: Lapsi maksaa 10 000 euroa, yhteiskunnan autettava

MTV3 - Marjaana Toivakainen

Yrittäjänaiset vaativat yhteiskuntaa mukaan kustantamaan äitiysloman kustannuksia. Yrittäjänaisten Keskusliiton mukaan yksi lapsi maksaa työnantajalle noin 10 000 euroa. Kustannukset lankeavat naisen työnantajalle, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa kulut maksetaan verorahoilla.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on asettanut työryhmän pohtimaan vanhempainvapaajärjestelmän uusimista.

- Olen pyytänyt naisyrittäjiltä laskelmia siitä, mitä maksaa, kun työntekijä tulee raskaaksi. Esimerkiksi lähihoitajan kohdalla tämä summa on 12 400 euroa. Ja sitten, kun alle 10-vuotias sairastuu, niin usein äiti jää hoitamaan häntä - tällöin summa kohoaa 20 000 euroon. Sitä pienyrittäjä ei kestä, sanoo MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Yrittäjänaisten Keskusliiton toimitusjohtaja Marjukka Karttunen.

Karttunen vaatii, että yhteiskunta lähtisi mukaan maksamaan summaa. Hän muistuttaa, että ruoan alv-alennukseen löytyi 500 miljoonaa euroa suhteellisen helposti:

- Meidän laskelmien mukaan tämän äitiysloman kustannuksen korjaus maksaisi alle 100 miljoonaa euroa. Pikkuraha siis, jos näin vertailee.

Karttusen mukaan esimerkiksi kampaamo- ja kauneudenhoitoalalla työpaikat ovat vähissä, eikä nuoria naisia haluta hevin palkata.

- Mutta eihän kukaan mieskään voi haluta, että oma vaimo tai tytär häviää työhaastattelussa tyhmemmälle miehelle vain sen takia, että nainen voi tulla raskaaksi.

Karttunen myös pohtii, onko Suomi naiskielteinen yhteiskunta, jossa miesvaltaiset alat kaivautuvat poteroihin, jotta säästyisivät näiltä perhevapaiden kustannuksilta.

-Äitiriskin tasaus on tahdon asia, sanoo toimitusjohtaja Marjukka Karttunen (Huomenta Suomi 3.9.2009)

 

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

HS: Kuntien määrä voi tippua jopa 65:een
04.02.2012 05:25

Lehdet: Urpilainen haluaa opposition mukaan kuntauudistukseen
04.02.2012 05:03

Talven pakkasennätys jälleen uusiksi
04.02.2012 05:02

Talvi voi yllättää bussiyhtiönkin
04.02.2012 04:57

Suomeen yrittää laittomasti aiempaa enemmän afrikkalaisia
04.02.2012 03:38

Presidentinvaaleissa viimeinen kampanjapäivä
04.02.2012 01:51

Vaarallinen ajokeli jatkuu pääkaupunkiseudulla
03.02.2012 22:04 (01:47)

Ravintolapäivää vietetään tänään hyisessä säässä
04.02.2012 01:35

Haavisto kiersi Kymenlaaksoa
03.02.2012 21:11 (23:30)

Niinistön kampanja huipentui konserttiin
03.02.2012 21:18 (23:29)

Paatero väläyttää poliisin tehtävien jakamista myös turva-alan yrittäjille
03.02.2012 20:00 (20:57)

Vakuutusyhtiöt ja korjaamot kuormittuvat kolareista
03.02.2012 20:52

Hinausfirmat siirtävät autoja yötä myöten
03.02.2012 20:48

Asiantuntija: Toimi näin kolaritilanteessa
03.02.2012 20:46

Palava rekka tukkii ysitien Hankasalmella
03.02.2012 20:40

Hurja kolarivideo leviää netissä
03.02.2012 20:17

Liikenne sujuu Kehä III:lla
03.02.2012 19:54

Diesel voi edelleen kallistua – Kuljetusyrittäjät vetoavat hallitukseen
03.02.2012 19:05

Mies loukkaantui vakavasti kolarissa Naantalissa
03.02.2012 18:58

Poliisi ohjeistaa: Jos kolaroit tänään, toimi näin
03.02.2012 18:15

Uudellamaalla lumisadetta ja kolarisuma - Ympäryskunnissa aurinkoista ja kirkkaat tiet
03.02.2012 17:06

HUS:n sairaaloihin parissa tunnissa yli 40 potilasta
03.02.2012 14:20 (17:01)

Karuja kokemuksia kolarisumasta: Rekka jyräsi taksin, busseja ojassa
03.02.2012 16:46 (16:50)

Uudenmaan kolarisuma - Nämä tiet tukossa, nämä vetävät
03.02.2012 14:04 (16:40)

Puolustusvoimien maastokuorma-autot törmäsivät toisiinsa Lahdenväylällä
03.02.2012 16:21

Liikkuva poliisi: Uudellamaalla parisataa kolaria – "tilanne katastrofaalinen"
03.02.2012 15:23 (16:18)

Erittäin huono ajokeli jatkuu jopa huomisiltaan
03.02.2012 15:42

Katso silminnäkijän hätkähdyttävät videot liikennekaaoksesta
03.02.2012 15:59

Paukkupakkanen vai normaali talvikeli - näin sää vaikuttaa äänestysintoon
03.02.2012 15:28

Pääkaupunkiseudun liikennekaaos kuvina
03.02.2012 15:09

Lisää uutisia


...




Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila
Mainos