Kotimaa

VV-auto: Audipomo on vahingoittanut yhtiön brändiä

02.09.2009 21:12
VV-auto: Audipomo on vahingoittanut yhtiön brändiä

MTV3 - Mona Niemelä

VV-auton työntekijät ovat olleet tyrmistyneitä Audin myyntijohtaja Esko Kiesin lausunnoista.

Anna-lehden media- ja markkinointiväelle tarkoitetussa erikoisnumerossa Kiesi kertoo mielipiteitään ja ajatuksiaan naisista. Kommentit on leimattu monella keskustelupalstalla sovinistisiksi ja naista halventaviksi.

VV-auton toimitusjohtaja Pekka Lahti myöntää, että kansalaisten lisäksi myös VV-auton työntekijät ovat olleet tyrmistyneitä Kiesin antamasta haastattelusta.

- Esko Kiesin mielipiteet eivät edusta VV-auton arvoja tai johtamismalleja, joten tottakai kaikki, jotka ovat täällä töissä, ovat pahoittaneet siitä mielensä.

Lahden mukaan VV-auto joutuu ottamaan vastuun myyntijohtajansa sanomisista.

- Vaikka Kiesi antoi haastattelun yksityishenkilönä, hän on samalla esiintynyt Audin ja VV-auton edustajana. Tällöin tietenkin kannamme vastuun niistä seuraamuksista, joita tästä tulee. Tässä on vahingoitettu brändiä, ja tällä voi olla vaikutusta myyntiinkin.

Asiaan suhtaudutaan vakavasti

Haastattelun konkreettisia vaikutuksia esimerkiksi myyntiin Lahti ei vielä pysty arvioimaan. Hän ei myöskään halua kommentoida sitä, millaisiin toimenpiteisiin yhtiön sisällä ryhdytään.

- Tilanne käydään varmasti hyvin tarkasti läpi. Asia on vakava, ja suhtaudumme siihen sen mukaisesti. Tämä on koko organisaatiota koskettava kysymys, ja meidän täytyy päästä normaaliin päiväjärjestykseen.

VV-auton toimitusjohtaja Lahti kertoo harmistuneensa Audi-brändin puolesta, kun hän luki Kiesin haastattelun.

- En pystynyt arvioimaan niitä syitä, miksi tällainen juttu oli tehty. Kyllä tässä nyt on huoli Audin maineesta lähinnä.

VV-auton toimitusjohtaja Pekka Lahti kertoo, että yhtiö on saanut paljon palautetta harmistuneilta Audi-asiakkailta.

- Audin asiakkaat ovat olleet pahoillaan tällaisesta julkisuudesta. Palautetta on tullut sekä miehiltä että naisilta.

Audi on osa VV-autoa, joten Lahti on Kiesin esimies.

"Näitä on maailma täynnä"

Kiesin lausunnot ovat herättäneet paljon keskustelua internetin keskustelupalstoilla. Ihmiset ovat raivoissaan Kiesin näkemyksistä, joiden mukaan auton ominaisuudet löytyvät naisesta.

Anna-lehden media- ja markkinointiväelle tarkoitetussa erikoisnumerossa Kiesi kertoo, että hänen mielestään nainen esimerkiksi menettää muotonsa alle seitsemän sentin koroissa, ja tunne-elämänsä vuoksi nainen on usein miestä huonompi johtaja-asemassa.

- Ihan käsittämätön moka noinkin vastuullisessa asemassa olevalta mieheltä. Kyse kun ei ole vain jostain yksittäisestä suusta livahtaneesta sammakosta, vaan setä suoltaa samaa ilmeisesti koko haastattelun alusta loppuun, päivitellään suomi24.fi-sivuston keskustelupalstalla.

Monen keskustelijan mukaan Kiesin lausunnot eivät ole ainutlaatuisia.

- Näitä on maailma täynnä. Kuvitelkaa vaan mitä ne puhuu saunailloissa ja kabineteissa "poikien kesken" kun ne julkisestikin puhuu tällaisia, kommentoi toinen keskustelija.

- On vain hyvä, että Esko Kiesi porukkoineen tuli kaapista ulos. Puki sanoiksi sen, mikä on näkynyt kyseessä olevan porukan asenteissa jo kauan.

"Mies arvostaa naisen tekemisiä"

Kiesi saa osakseen kuitenkin myös ymmärrystä.

- "Arvostan naista, joka silittää paitani", Hienoa! Mies arvostaa naisen tekemisiä. Niinhän naisenkin pitäisi arvostaa miestä, joka rakentaa talon naiselleen. Vaan eipä aina arvosta.

- Hän vain sanoi ääneen sen, miten suurin osa miehistä ajattelee asioista! Miehen puheessa on paljon asiaa ja hatunnosto hänelle, koska on miestä puhua asioista ääneen. Niin moni mies vaikenee maassa, missä miehuus on alistettu naisten käsityksille tasa-arvosta.

Lue myös:

Anna-lehdessä iloitaan Audi-kohusta

Tästä Audi-kohussa on kyse

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09