Kotimaa

Vanhanen junaili Meri-Kukka Forsiuksen vaalirahan kohutapaamisessa

25.06.2009 07:31
Vanhanen junaili Meri-Kukka Forsiuksen vaalirahan kohutapaamisessa

Pääministeri Matti Vanhanen junaili tammikuussa 2007 silloiselle vihreiden ehdokkaalle Meri-Kukka Forsiukselle vaalitukea nyttemmin kohua herättäneessä liikemiesten tapaamisessa Kesärannassa.

Iltalehden mukaan Vanhanen oli kirjoittanut pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa pidetyssä palaverissa paperilapulle Forsiuksen nimen ja ojentanut sen Nova Groupin toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäelle.

Yli-Saunamäki keräsi tuolloin listaa henkilöistä, joita Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys (KMS) voisi eduskuntavaaleissa tukea.

Forsius oli ainut vihreiden ehdokas, jolle KMS myönsi vaaleissa tukea.

Aiemmin Vanhanen on väittänyt, että hän oli suositellut Forsiuksen tukemista Yli-Saunamäelle eduskunnan kahvilassa.

Forsiuksen saama tuki aiheutti laajaa kohua vuonna 2008, jolloin Vanhanen ja Forsius selittivät kumpikin oman tarinansa siitä, miten Forsius oli tukilistalle päätynyt.

Vanhanen joutui tulilinjalle keväällä 2008 myös siitä, että hän kiisti aluksi suositelleensa rahanjakoa vieraan puolueen ehdokkaalle, eli Forsiukselle. Pääministeri sanoi asian kiistäessään puhuneensa tuolloin asiasta yleisellä tasolla liittyen KSM:n toimintatapoihin. Hän sanoi, ettei sillä hetkellä edes ajatellut Forsiuksen kanssa järjestämänsä vaalitilaisuuden rahoitusta.

(MTV3)

Lue myös:

Vanhanen selvitti Forsiuksen vaalirahoitusta

Kehittyvien maakuntien Suomi keskitti tukea keskustalle

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23