Kotimaa

Vanhanen: En valehdellut, muistin tapaamispaikan väärin MTV3 Katsomo

Julkaistu 17.06.2009 12:51 (päivitetty 20:32)
Vanhanen: En valehdellut, muistin tapaamispaikan väärin

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on vastannut eduskunnassa kysymyksiin keskustan vaalirahoista. Vanhanen ei edelleenkään myönnä valehdelleensa, vaan sanoi muistaneensa paikan väärin, kun kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.) kysyi häneltä noin vuosi sitten tapaamisesta Kehittyvien maakuntien Suomen liikemiesten kanssa.

Vanhasen mukaan Gustafssonin kysymys koski sitä, oliko pääministeri ollut mukana perustamassa Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistystä. Vanhanen kiisti tämän edelleen ja sanoi, että kyseinen yhdistys perustettiin jo kuukausi ennen kohuttua tapaamista.

Vanhasen mukaan sekaannus johtui siitä, että hän muisti tapaamispaikan väärin. Hän muisti, että tapaaminen järjestettiin eduskunnan kahvilassa, vaikka se todellisuudessa pidettiin Kesärannassa. Vanhanen perusteli muistamattomuuttaan monilla samaan ajankohtaan osuneilla eri tapaamisilla.

Sekä Annika Lapintie (vas) että Pentti Oinonen (ps) kysyivät Vanhaselta suoraan, nauttiiko tämä mielestään eduskunnan luottamusta. Tähän pääministeri ei kuitenkaan suoraan vastannut. Vanhasen vaivaantuneet vastaukset aiheuttivat kohahduksia istuntosalissa.

Vanhasen hallituskumppanit sanovat tukevansa Vanhasta edelleen täysipainoisesti.

Pääministeri vastasi eduskunnassa kansanedustajien kysymyksiin vaalirahasotkusta. Menettelytavasta sovittiin aamupäivällä puhemiesneuvostossa.

Lue myös:

Vanhanen: Valehtelijaksi kutsumista en voi sietää

Urpilainen: Pääministerin vastaus ei tyydytä

Vanhanen vastaa vaalirahasotkuun

(MTV3)

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Seitsemän uutiset 17.06.2009)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

IS: Oikeuskansleri selvittää Wallinin jääviyden
11.02.2012 12:25

Iron Sky saa ensi-iltansa Berliinissä
11.02.2012 11:50

Iran uhoaa: merkittävä läpimurto ydinteknologiassa
11.02.2012 11:19

Joka toinen känniputkakuljetus tarpeeton
11.02.2012 11:06

Tänään jahdataan Lotossa huikeaa ennätyspottia
11.02.2012 10:55

Ex-nokialainen: "Elop romutti Nokian kuin tuhopolttaja"
11.02.2012 10:15

CNN: P-Korean johtajan salamurhasta ei näyttöä
11.02.2012 10:02

Facebookia syytetään mystisten oireiden leviämisestä
11.02.2012 08:45

Ivana Helsingin New Yorkin liike avataan tänään
11.02.2012 09:16

Sudan ja Etelä-Sudan hieroivat rauhaa
11.02.2012 07:24

Liikenne palautunut normaaliksi Helsingin putkirikon jäljiltä
11.02.2012 05:54

TS: Suomalaiskaloissa on tiedettyä enemmän lääkejäämiä
11.02.2012 05:29

Ruotsi hyväksyi lääkekannabiksen
11.02.2012 05:21

HS: SAK ei enää tyrmää eläkeiän nostoa
11.02.2012 04:43

Sörnäisten rantatie mahdollisesti ajokunnossa jo aamulla
11.02.2012 04:07

Putkakuolemia ei saada kuriin - 20 kuolee vuosittain
11.02.2012 03:30

Helsingissä yöllä massiivinen vesivahinko - katso kuvat
11.02.2012 03:19

Kreikan hallitus pääsi sopuun säästötoimista
11.02.2012 01:46

Väyrynen kiistää huijanneensa puoluetta
10.02.2012 21:43

Jansa luotsaa jälleen Sloveniaa
10.02.2012 20:50