Vaalien nuorin yllättäjä Itä-Suomesta 
![]() |
MTV3 - Jussi Karhunen
Keskustan Riikka Manner on 27 vuoden iässä nuorin europarlamenttiin päässeistä suomalaisista. Varkaudesta kotoisin olevan Mannerin läpimeno perustui tiiviiseen kampanjaan Itä-Suomessa.
- Teimme paljon jalkatyötä. Kiersimme noin kolmesataa tilaisuutta tässä kuluneen seitsemän viikon aikana, Manner luonnehtii vaalikampanjaansa.
|
Mannerin taustalla oli vahva tukiryhmä itä-suomalaisia keskustapoliitikkoja, joiden Mannerille julkisesti antama tuki lienee painanut vaakakupissa merkittävästi. Manner kiitteleekin vahvaa maakuntahenkeä, joka puhalsi hänet Euroopan parlamenttiin. Mannerin keräämästä noin 37 000 äänen saaliista yli 28 000 tuli Itä-Suomesta. Manner oli kotimaakuntansa Pohjois-Savon ylivoimainen ääniharava.
Manner piti kampanjassaan tärkeinä teemoina aluepoliittisia kysymyksiä, sekä energia- ja luonnonvarapolitiikkaa, ja aikoo omien sanojensa mukaan aloittaa europarlamentissa niiden käsittelystä.
Keskustan kolmea paikkaa Manner pitää hyvänä saavutuksena nykyiseen poliittiseen tilanteeseen nähden. Yhden paikan menetystä Manner ei liiemmin harmittele.
(MTV3)
Muita EU-vaaliuutisia:
Näin puolueet saivat paikkoja ´
He tulivat valituiksi europarlamenttiin
Uusien euroedustajien työ alkaa heinäkuussa
Miten käy Soinin sanontojen Brysselissä
Vasemmistossa ollaan pettyneitä
Vihreät: Isot puolueet kankeita
Repo harkitsee SDP:n jäsenyyttä
Pietikäinen: Tappio on haaste kahdelle suurimmalle
Jaakonsaari ja Repo eri linjoilla vaalien voittajasta
Vaalien nuorin yllättäjä Itä-Suomesta
Asiantuntija: Perussuomalaiset antoivat myrskyvaroituksen
Soini riemuitsi: Me olemme nyt kaikkialla Suomessa
Vanhanen: Tämä oli itsetuntovoitto
Äänikuningatar Jäätteenmäki: Keskustan katsottava peiliin
Katainen: Soini pitää ottaa vakavasti
Huojentunut Korhola kiitteli kannattajiaan
Sosiaalipummipuheillaan kohahduttanut Pöntinen keräsi suuren äänisaaliin
SDP:lle karvas tappio - Kiljunen jäi rannalle
Mitro Repo yllättyi äänisaaliistaan
Jaakonsaari: Repo osaa puhua ihmisille
Hassi ja Hautala jännittivät sopuisasti vihreiden tulosta
RKP ahdingosta kuiville - edustaja säilyi
Vasemmistoliitto menetti ainoan paikkansa
KD tyytyväinen vaaliliittoon perussuomalaisten kanssa






Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.