Kotimaa

Sosiaalipummipuheilla kohahduttanut Pöntinen sai mittavan äänisaaliin MTV3 Katsomo

Julkaistu 07.06.2009 22:37 (päivitetty 23:00)
Sosiaalipummipuheilla kohahduttanut Pöntinen sai mittavan äänisaaliin

Maahanmuuttajapuheillaan kohua herättänyt kokoomuksen eurovaaliehdokas Kai Pöntinen ei päässyt europarlamenttiin. Äänisaaliis kasvoi kuitenkin mittavaksi. Kun lähes kaikki äänet oli laskettu, Pöntinen oli saanut reilut 17 000 ääntä eli 1,0 prosenttia kaikista annetuista äänistä.

- Lähdin täydestä tuntemattomuudesta valtakunnallisella tasolla, joten onhan se loistosaavutus.

Maahanmuuttokeskustelua Pöntinen katsoo jälkeenpäin ristiriitaisin mielin.

- Toisaalta oli kiva, että keskustelu pyöri minun ympärilläni nämä viime päivät. Olen kuitenkin pettynyt mediaan, koska se ei pystynyt nostamaan muita aiheita esille. Tietysti myöskään ehdokkaat eivät siihen pystyneet.

Pöntisen mukaan hänen saamansa palaute osoitti sen, että sosiaaliturvaa väärinkäyttävät maahanmuuttajat ovat suuri ongelma.

Pöntinen viettää vaali-iltaa juhlien Lapuan teatterin tiloissa. Jotain jäi kuitenkin hampaankoloon, vaikka henkilökohtainen äänisaalis paisui suureksi.

- Toki olisin toivonut, että kokoomus olisi vielä yhden paikan lisää.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kielsi Pöntistä käyttämästä mainosta, jossa hän kehotti laittamaan "stopin sosiaalipummimaahanmuuttajille". Katainen kuitenkin painotti, ettei Pöntisen mielipiteissä ole mitään vikaa.

Van Vonterghemin bordellipuheet eivät vakuuttaneet

Perussuomalaisten kotkalainen ehdokkaan Freddy van Vonterghemin äänisaalis jäi vaatimattomaksi.

Hän sai vajaat 1500 ääntä ja jäi kolmanneksi viimeiseksi oman puolueensa sisällä.

Van Vonterghem totesi MTV:n netin Vaaliväittelyssä kannattavansa bordellien laillistamista. Mies myös myönsi ostaneensa seksiä useita kertoja.

(MTV3)

Pöntinen: Kampanja ei ollut mediatemppu

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23