Kotimaa

Uhanalaiset kalat pois lautaselta MTV3 Katsomo

Julkaistu 14.05.2009 15:10 (päivitetty 15:20)
Uhanalaiset kalat pois lautaselta

MTV3 - Päivi Mäki-Petäjä

Maailman kalakannoista jo 75 prosenttia on ylikalastettuja. Joka kolmannen taloudellisesti merkittävän kalalajin kanta on romahtanut jopa 90 prosenttia. Tutkijat ovat laskeneet, että jos nykymeno jatkuu, vuonna 2050 merissä ei enää ole kalaa, jota kalastaa.

Tavalliset kuluttajatkin vaikuttavat ostopäätöksillään kalakantojen kohtaloon. Ympäristöjärjestö WWF julkisti tänään kalaoppaan, jossa kerrotaan kuluttajalle, mitä kalalajeja kannattaa suosia ja mitä välttää, jotta kalakannat eivät hupenisi.

- Ostamatta kannattaa jättää esimerkiksi tuore tonnikala, kotimaisista lajeista ankerias ja meritaimen ja sitten kaikki syvän meren kalat kuten vaikka puna-ahven, luettelee WWF:n meriasiantuntija Sampsa Vilhunen.

 

Kalalaji voi päätyä punaiselle listalle monesta eri syystä.

- Yksi syy on se, että sitä ylikalastetaan ja kannan koko pienenee koko ajan. Toinen syy voi olla se, että kalastusmenetelmä on ympäristölle haitallinen kuten esimerkiksi pohjatroolaus. Laji voi joutua punaiselle listalle myös sen takia, että sillä alueella, josta se on peräisin, on paljon laitonta kalastusta, kertoo Vilhunen.

Kalakannan uhanalaisuuden lisäksi kalastusmenetelmillä on suuri merkitys. Jopa kolmannes kalansaaliista koostuu sivusaaliista, jota ei ollut edes tarkoitus pyytää. Nämä ei-toivotut lajit heitetään useimmiten takaisin mereen ja valtaosa niistä on jo siinä vaiheessa kuolleita.

Maailman kalansaaliista lähes 40 prosenttia päätyy kalankasvatuksen ja karjan rehuksi. Esimerkiksi yhden lohikilon kasvattamiseen kuluu neljä kiloa rehukalaa.

Maailman kalansaaliista 40 prosenttia on laitonta saalista. Luvalliset kalastusalukset ylittävät kiintiönsä tai alukset kalastavat kokonaan ilman lupia. Tämä onnistuu, koska valvonta on tehotonta.

Kotimainen kala ympäristöystävällistä

Kalaoppaassa neuvotaan suosimaan kotimaisia kaloja. Valtaosa lajeistamme kuuluu vihreälle listalle.

- Suositeltaviin lajeihin kuuluvat melkein kaikki kotimaiset kalat: pienikokoinen kala, silakat, muikut, ahvenet, särki, hauki, made, kuha. Poikkeuksia ovat meritaimen ja villi Itämeren lohi, selvittää Sampsa Vilhunen

Keltaiselle eli harkintaa vaativien lajien listalle ovat päätyneet sellaiset suosikkilajit kuten Norjan lohi ja kirjolohi. Tämä johtuu siitä, että ne ovat viljeltyjä kalalajeja ja kaikki kasvatettu laji on luokiteltu keltaiseen ryhmään.

- Kalankasvatuksessa käytetylle rehulle ei ole vielä luotu kestävyyskriteerejä eli ei tiedetä, mistä päin pyydetystä luonnonkalasta rehu on tehty eli rehuun käytetty kala voi olla uhanalaista. Hyötysuhde on myös huono, jos neljällä kilolla sardiinia pystytään kasvattamaan kilo lohta, selvittää Vilhunen.

Sertifikaatti avuksi kuluttajille

Kuluttajan kannalta varmin tapa ostaa kestävää kalaa, on valita sertifioitu tuote.

MSC-merkki tuotteessa takaa sen, että kala on varmasti kestävästi tuotettua. Suomalaisista kaupoista löytyy kuitenkin vasta 25 kalatuotetta, joilla on tämä sertifikaatti. Merkin ovat saaneet muutamat pakastetuotteet ja kalasäilykkeet.

- Tänä vuonna valikoimiimme tulee ainakin yksi uusi sertifioitu säilyke ja toivottavasti myös uusia pakastekalatuotteita, kertoo SOK:n vastuullisuuspäällikkö Lea Rankinen.

Maailmalla MSC-tuotteet ovat jo suuremmassa suosiossa. Kaupan suurketju Wal Mart aikoo viiden vuoden sisällä siirtyä myymään pelkästään sertifioituja kalatuotteita. Hollannissa puolestaan tavoitteena on, että vuonna 2015 maassa ei myytäisi muuta kuin sertifioitua kalaa.

SOK poistaa uhanalaiset lajit kaupasta

Suomessa SOK aikoo poistaa punaiselle listalle kirjatut kalalajit valikoimistaan. Tällä hetkellä esimerkiksi tuoretta tonnikalaa saattaa vielä olla myynnissä joillakin kalatiskeillä.

- Tavoitteenamme on, että kesäkuun loppuun mennessä saisimme valintoja ja hankintaa koskevat kriteerit valmiiksi. En kuitenkaan uskalla sanoa vielä yhtä päivämäärää, jonka jälkeen uhanalaisia lajeja ei enää kalatiskeiltä löytyisi, arvioi Lea Rankinen.

Keltaisella listalla olevia lohta ja kirjolohta ei aiota poistaa myynnistä. Näiden lajien kalastus- ja kasvatusmenetelmät aiotaan kuitenkin käydä tarkasti läpi.

- Sinne voi laittaa kriteerejä, että vain tietyiltä kalastusalueilta pyydettyä kalaa ostetaan tai vain tietyt pyyntimenetelmät sallitaan, kertoo Rankinen.

Uhanalaiset kalat pois lautaselta

Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu MTV3 Katsomosta (Seitsemän uutiset 14.5.2009)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55

Niger ei karkota kansanousulla uhittelevaa Gaddafin poikaa
11.02.2012 16:26

Tuhopoltto vaurioitti asuntoa Siilinjärvellä
11.02.2012 16:10

Helsingissä osoitettiin mieltä ACTA-sopimusta vastaan
11.02.2012 15:43

Liikenteen rasitus syy putkirikkoon Sörnäisissä?
11.02.2012 14:58

Homsin pommitukset jatkuvat Syyriassa
11.02.2012 13:55

Asianajaja vuoti Breivik-tietoja
11.02.2012 13:27

Jee, Lotossa jättipotti? Pah, sanovat MTV3:n lukijat
11.02.2012 13:19

Metsästäjä ampui jänistä haulikolla – osuikin autoon
11.02.2012 12:39

IS: Oikeuskansleri selvittää Wallinin jääviyden
11.02.2012 12:25

Iron Sky saa ensi-iltansa Berliinissä
11.02.2012 11:50

Iran uhoaa: merkittävä läpimurto ydinteknologiassa
11.02.2012 11:19

Joka toinen känniputkakuljetus tarpeeton
11.02.2012 11:06

Tänään jahdataan Lotossa huikeaa ennätyspottia
11.02.2012 10:55

Ex-nokialainen: "Elop romutti Nokian kuin tuhopolttaja"
11.02.2012 10:15

CNN: P-Korean johtajan salamurhasta ei näyttöä
11.02.2012 10:02

Facebookia syytetään mystisten oireiden leviämisestä
11.02.2012 08:45

Ivana Helsingin New Yorkin liike avataan tänään
11.02.2012 09:16