Kotimaa

Kriisipuhelimeen yli 100 000 puhelua

25.03.2009 14:58
Kriisipuhelimeen yli 100 000 puhelua

Mielenterveysseuran valtakunnalliseen kriisipuhelimeen tuli viime vuonna 102 000 soittoa, yhteyttä ottivat varsinkin nuoret perheet. Päivystävät pystyivät vastaamaan lähes 42 000 puheluun, mutta hieman yli 60 000 puhelua jäi vastaamatta.

Puhelut ovat pidentyneet edellisvuodesta, mikä Mielenterveysseuran mukaan kertoo siitä, että asiakkaiden ongelmat ja elämäntilanteet ovat vaikeutuneet. Näin siitä huolimatta, että taloudellinen taantuma ei vielä viime vuonna näkynyt soitoissa. Tänä vuonna sekin on alkanut jo näkyä.

Varsinkin nuoret perheet ja nuoret valmistumassa olevat opiskelijat ovat huolissaan. Opiskelijoita ahdistaa erityisesti vaikeus löytää työtä valmistumisen jälkeen. Aiempaa useammin kriisipuhelimeen soittivat myös yli 65-vuotiaat. Heillä on huoli läheisistään, lapsenlapsistaan ja myös omasta jaksamisesta.

Samaan aikaan tarve akuuttien kriisien jatkohoitoon on lisääntynyt. Vuonna 2008 Mielenterveysseuran kriisipalveluihin ohjattiin lähes kaksinkertainen määrä soittajia vuoteen 2007 verrattuna.

Naiset soittavat kriisipuhelimeen enemmän kuin miehet, mutta miesten osuus soittajista nousi viime vuonna.

Eniten yhteyttä otettiin ihmissuhdeongelmien, yksinäisyyden, psyykkisen sairauden, ahdistuneisuuden, taloudellisen toimeentulon ja masennuksen vuoksi. Myös itsemurhauhka, väkivaltaisuus ja läheisen kuolema ahdistivat monen elämää ja vaikeasta tilanteesta selviytymiseen tarvittiin tukea.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

Aamulehti: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä - järjestelmän toimittaa Accenture
12.02.2012 06:05

Turun Kupittaalla palaa teollisuuskiinteistö
12.02.2012 05:56

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09