Kotimaa

Kuuden tunnin työpäivästä hyviä kokemuksia MTV3 Katsomo

Julkaistu 12.03.2009 18:31 (päivitetty 19:47)

MTV3-Outi Airola

Kuuden tunnin työpäivästä hyviä kokemuksia

Lyhennetty työaika on monissa Euroopan maissa havaittu hyväksi keinoksi vähentää sairauspoissaoloja ja pidentää eläköitymisikää.

Suomessa vasta muutama yritys käyttää mallia, jossa palkka maksetaan kahdeksan tunnin työstä, mutta työssä ollaan vain kuusi tuntia.

- Meillä se on toiminut hyvin. Tuottavuus on hyvä, kertoo toimitusjohtaja Jan Backman Fluid Bag Oy:stä.

Pietarsaaressa toimivan yrityksen työntekijät ovat tehneet jo kolmisen vuotta kuuden tunnin työvuoroja, mutta saaneet vähintään kahdeksan tunnin palkan, osittain tulospalkkauksen ansiosta.

- Ihmiset ovat ainakin tähän mennessä tykänneet ihan positiivista. Oikeastaan mitään negativista ei ole tullut, Fluid Bagin tuotantotyöntekijä Markus Vainionpää toteaa.

Sairauslomat vähentyvät

Kuuden tunnin työtä on tutkittu Suomessakin ja todettu sen parantavan työtehoa ja vähentävän sairauslomia. Tähän saakka työnantajaleiri on vierastanut ajatusta lyhyemmästä työajasta, mutta uudet kokemukset saattavat muuttaa kantoja.

Fluid Bagissa sairauslomat vähenivät radikaalisti muutoksen myötä. Backmanin mukaan etenkin rasituksesta johtuva sairastelu on vähentynyt.

Työntekijät uskovat, että lisääntynyt vapaa-aika saa jaksamaan paremmin myös töissä.

- Ihan järkikin sanoo, että työajan jälkeen jää vapaa-aikaa paljon enemmän ja perheellisillä jää lapsille paljon enemmän aikaa, Vainiopää pohtii.

Suomalaisten sairauspoissaolot ovat kasvaneet reippaasti kymmenessä vuodessa ja varhainen eläköityminen on lisääntynyt. Kuuden tunnin työ saattaa olla yksi keino lisätä henkilöstön jaksamista aloilla, joilla työ koetaan raskaaksi.

- Sillä on se merkitys, että ensinnäkin henkilöstö voi hyvin ja toiseksi se on motivoitunutta ja tekee parempaa laatua, toimitusjohtaja Backman summaa.

Katso Outi Airolan raportti Pietarsaaresta (Seitsemän uutiset 12.3.2009)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat, kolme sairaalaan
10.02.2012 18:51

Nasa julkaisi huikaisevaa videokuvaa revontulista
10.02.2012 18:44

Syyrian sisällissota levisi Aleppoon
10.02.2012 18:17

Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia
10.02.2012 18:14

Kuntakartan halutut ja hylkiöt – parhaita liitoskumppaneita listataan
10.02.2012 17:59

Tonava jäätyi - liikenne poikki Mustallemerelle asti
10.02.2012 17:57

Kauhavalla sattui kuolonkolari
10.02.2012 17:48

Breivik pakotetaan uuteen mielentilatutkimukseen
10.02.2012 17:48

Kelkkakuski kuoli ulosajossa Ahvenanmaalla
10.02.2012 17:43

Varas vei mopoauton Wunderbaumit
10.02.2012 17:39

Auerin epäiltyihin seksuaalirikoksiin liittyvä tutkinta valmistui
10.02.2012 16:38

Kreikan äärioikeisto asettui säästöjä vastaan
10.02.2012 16:28

Puolustusministeriö teilaa sotilaspassien palauttamisen
10.02.2012 16:26

Poliisi varautuu mellakkaviikonloppuun - palaako Kreikka jälleen?
10.02.2012 16:24

Solidium: Osakkeet maltillisesti arvostettuja - Muut pörssiyhtiöt mahdollisia
10.02.2012 15:54

Kaksi otettu kiinni kerrostaloampumisesta Oulussa
10.02.2012 15:54

Poliisi kaipaa vihjeitä Raahen yliajosta
10.02.2012 15:32

Espoolaispäiväkodissa vesivahinko - vahingot kymmeniätuhansia euroja
10.02.2012 15:24

Asiantuntija tyrmää niksinikkarin edullisen pakkasvinkin autolle
10.02.2012 15:11

Poliisia paenneet vaaransivat henkiä – silminnäkijöitä kaivataan
10.02.2012 15:01