Kotimaa

Akava: Tiukoissa neuvotteluissa mukana "eri edustajia"

23.02.2009 14:01

MTV3 - Jussi Sippola, Inka Haukka

Akava: Tiukoissa neuvotteluissa mukana "eri edustajia"

Korkeasti koulutettujen Akava kommentoi Lex Nokian ympärillä vellovia painostusväitteitä äärimmäisen vähäsanaisesti.

Edunvalvontajohtaja Markku Lemmetty on myös vaitelias Suomen Kuvalehden tänään julkistamista tiedoista, joiden mukaan EK:n Lex Nokia -esitystä pohjustavissa palavereissa oli ollut mukana myös Nokian korkea edustaja.

- Minä en ole ollut sellaisessa. Olen kyllä ollut yhdessä neuvottelussa, jossa on ollut eri edustajia, mutta kun neuvottelut ovat työmarkkinaosapuolten sisäisiä, niin emme kommentoi niitä julkisuudessa, Lemmetty kertoo.

Lemmetty ei niin ikään halua kommentoida Suomen kuvalehden julkistamaa sähköpostia, jonka EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen on lehden mukaan lähettänyt kahdelle akavalaiselle johtajalle. Postissa Laatunen sanoo, että hänen kärsivällisyytensä on loppu ja että hän tulee "haastamaan rikollisten suosijat ja viranomaisvallan väärinkäyttäjät tässä prosessissa".

- Ei minulla ole siihen kommentoitavaa. Neuvottelut ovat työmarkkinaosapuolten sisäisiä, Lemmetty toistaa.

"Tiukat neuvottelut"

Helsingin Sanomien väitteitä siitä, että EK olisi Akavaa painostanut, ei Akavan edunvalvontajohtaja kiistä eikä myönnä. Hän kuitenkin suostuu sanomaan, että neuvottelut olivat tiukat.

- Kyseessä olivat tiukat neuvottelut, joissa saavutimme kuitenkin vuoden neuvottelujen jälkeen kompromissin. Ennen kompromissia lakiesitys ei meitä tyydyttänyt. Me emme hyväksyneet sitä, missä muut keskusjärjestöt olivat jo mukana. Totesimme, ettei tämä ole riittävä, ja niinpä tästä ryhdyttiin neuvottelemaan uudelleen. Vuosi siitä neuvoteltiin, jonka jälkeen syntyi malli, joka sitten on meitäkin tyydyttänyt, Lemmetty sanoo.

Lemmetyn mukaan Akava on tyytyväinen laissa siihen kompromissiesitykseen, joka koskee työnantajan ja palkansaajan välistä suhdetta.

- Siihen emme ole ottaneet kantaa, onko se perustuslain vastainen vai ei. Sehän on sitten eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan asia.

Lue myös: SK julkaisi EK:n vihaisen sähköpostin Lex Nokiasta

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23