Kotimaa

Ympäristöjärjestöt: Stora Enson sellukattiloissa ikivanhaa aarniopuuta

Julkaistu 19.02.2009 11:52 (päivitetty 14:30)
Ympäristöjärjestöt: Stora Enson sellukattiloissa ikivanhaa aarniopuuta

Ympäristöjärjestöt Greenpeace, Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto väittävät, että suomalainen selluteollisuus käyttää edelleen koskemattomia aarniometsiä raaka-aineenaan.

Stora Enson ympäristöpäällikkö Pekka Kallio-Mannila myöntää, että yhtiön sellukattiloihin on saattanut joutua myös vanhaa aarniopuuta. Hän kuitenkin painottaa, että kyseessä ovat vain jotkut yksittäiset puut. Kiistanalaisilta alueilta Lapista on tuotu Stora Enson käyttöön muutamia tuhansia kuutiometrejä puuta.

- Metsähallitus on ilmoittanut, että siellä hakatut puut ovat 80-vuotiaita, osa 140-200-vuotiaita. Eivät ne kovin vanhoja ole. Vanhoja aarniopuita me emme tarvitse eikä tuotantomme perustu tällaisiin vanhoihin metsiin. Ne yksittäiset vanhat puut olisi kyllä hyvä jättää hakkuiden yhteydessä pystyyn, Kallio-Mannila sanoo.

Kyllästyneen oloinen Kallio-Mannila kertoo, että kiista ympäristöjärjestöjen ja metsäyhtiön välillä on jatkunut jo pitkään.

- Nämä kampanjat toistuvat joka vuosi. Kyllä Metsähallituksen pitäisi panostaa parempaan dialogiin järjestöjen kanssa.

Näytteissä jopa yli 300-vuotiaita mäntyjä

Järjestöt ovat keränneet näytteitä yli 300-vuotiaista männyistä, jotka on hakattu Lapista Stora Ensoa varten. Järjestöjen mukaan metsähallitus on tänä talvena hakannut neljää vanhan metsän aluetta, jotka kuuluvat Suomen suurimpiin suojelemattomiin koskemattoman vanhan metsän alueisiin.

  • Luonnontilaiset metsät alkavat olla harvinaisia
  • - Koskemattomat luonnontilaiset metsäalueet ovat suurelta osin kadonneet maapallolta.
  • - Maailmanlaajuisesti niistä on jäljellä noin viidennes, mutta Euroopassa enää alle kaksi prosenttia metsistä.
  • - Suomessa alle viisi prosenttia metsistä on luonnontilassa.

 

Hakkuut ovat pirstoneet yhteensä noin 1800 hehtaaria valtion omistamaa vanhaa metsää.

- On uskomatonta, että aikana, jolloin metsäteollisuus on supistanut tuotantoaan rajusti, otetaan vielä uutta aiemmin koskematonta metsäalaa käyttöön. Sellupuupinoon oli kasattu 1600-luvun puolella syntyneitä puita. Tällaiset ikivanhat metsät ovat Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisia, ja niiden tuhoaminen kertakäyttötuotteisiin on häpeällistä, sanoo Risto Mustonen Luonto-Liitosta.

Ympäristöjärjestöt ovat rajanneet kartoille kahdeksan aarniometsäkohdetta, jotka ovat Inarin eteläpuolisen Suomen laajimmat suojelemattomat erämaisen vanhan metsän kokonaisuudet.

Alueet sijoittuvat Lappiin Kittilän, Sodankylän, Savukosken ja Sallan kuntiin. Alueista neljää on hakattu tämän talven aikana. Yhteensä alueilla on hakattavaa metsämaata noin 33 000 hehtaaria, mikä vastaa noin promillea Suomen metsistä.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47

Syyria on liukumassa täyteen sisällissotaan
11.02.2012 19:52

Arabikansojen tukitapahtuma veti vain vähän väkeä Helsingissä
11.02.2012 19:51

Yle: Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Suomenlahdelle
11.02.2012 19:17

Halonen emännöi kollegajoukkoa Helsingissä
11.02.2012 19:12

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55