Kotimaa

Turvapaikanhakijoita tulvii Suomeen

Julkaistu 18.01.2009 11:07 (päivitetty 13:42)
Turvapaikanhakijoita tulvii Suomeen

Suomeen on pyrkimässä kahden kolmen vuoden kuluttua 3 000 - 4 000 uutta turvapaikanhakijaa. He ovat viime vuonna Suomeen yksin tulleiden alaikäisten lasten vanhempia ja sisaruksia. Asiasta kertoo Savon Sanomat.

Viime vuonna Suomeen tuli yksin noin 650 alaikäistä lasta hakemaan turvapaikkaa. Heitä oli yli kuusinkertainen määrä edelliseen vuoteen verrattuna. Suurin osa Suomeen tulleista alaikäisistä on Somaliasta ja Irakista.

Alaikäinen saa lähes poikkeuksetta turvapaikan tai muuta suojaa Suomesta. Sen jälkeen hänellä on oikeus saada perheensä Suomeen.

Ensimmäisessä vaiheessa Suomen edustustot haastattelevat perheenjäsenet. Jo nyt edustustot Etiopian Addis Abebassa ja Syyrian Damaskoksessa ovat ruuhkautuneet aiempien perhehakemusten vuoksi. Molempiin paikkoihin jonottaa yli tuhat hakijaa.

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio patistaa varautumaan tulijoiden tulvaan jo nyt, sillä koko järjestelmä on rakennettu 2 000 turvapaikanhakijalle.

Oman haasteensa tuovat muun muassa turvapaikan saaneiden koulutuksen ja asumisen järjestely. Esimerkiksi Somaliasta tulevista 90 prosenttia on luku- ja kirjoitustaidottomia.

Lue Pertti Nybergin blogista: BlogitHelsingille sälytetty liian suuri osa turvapaikanhakijoista

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Syyrian sisällissota levisi Aleppoon
10.02.2012 18:17

Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia
10.02.2012 18:14

Kuntakartan halutut ja hylkiöt – parhaita liitoskumppaneita listataan
10.02.2012 17:59

Tonava jäätyi - liikenne poikki Mustallemerelle asti
10.02.2012 17:57

Kauhavalla sattui kuolonkolari
10.02.2012 17:48

Breivik pakotetaan uuteen mielentilatutkimukseen
10.02.2012 17:48

Kelkkakuski kuoli ulosajossa Ahvenanmaalla
10.02.2012 17:43

Varas vei mopoauton Wunderbaumit
10.02.2012 17:39

Auerin epäiltyihin seksuaalirikoksiin liittyvä tutkinta valmistui
10.02.2012 16:38

Kreikan äärioikeisto asettui säästöjä vastaan
10.02.2012 16:28

Puolustusministeriö teilaa sotilaspassien palauttamisen
10.02.2012 16:26

Poliisi varautuu mellakkaviikonloppuun - palaako Kreikka jälleen?
10.02.2012 16:24

Solidium: Osakkeet maltillisesti arvostettuja - Muut pörssiyhtiöt mahdollisia
10.02.2012 15:54

Kaksi otettu kiinni kerrostaloampumisesta Oulussa
10.02.2012 15:54

Poliisi kaipaa vihjeitä Raahen yliajosta
10.02.2012 15:32

Espoolaispäiväkodissa vesivahinko - vahingot kymmeniätuhansia euroja
10.02.2012 15:24

Asiantuntija tyrmää niksinikkarin edullisen pakkasvinkin autolle
10.02.2012 15:11

Poliisia paenneet vaaransivat henkiä – silminnäkijöitä kaivataan
10.02.2012 15:01

Halonen: Kuntien tulevaisuutta ei vain varuskuntien varaan
10.02.2012 14:40

Google kehittämässä uutta "viihdelaitetta"
10.02.2012 14:38