Uutiset

Satanismi menettämässä suosiotaan

Julkaistu 01.09.2008 12:54 (päivitetty 13:00)

Satanismi näyttää olevan hiipumassa nuorison keskuuudessa. Joitakin vuosia sitten julkisuudessa kohistiin paljonkin saatananpalvonnasta ja satanismista, nyt tilanne on kuitenkin Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Kimmo Ketolan mukaan muuttumassa.

- Satanismi oli 1990-luvun lopulla nuorisokulttuurin trendi, joka oli levinnyt hyvinkin voimakkaasti. Tällä hetkellä se näyttäisi kuitenkin olevan ohi.

Tilalle ei Ketolan mukaan myöskään ole tulossa yksiselitteistä ja selkeää vaihtoehtoa.

- Tietenkin erilaiset uuspakanalliset virtaukset ovat edelleen aika lailla voimissaan nuorten keskuudessa. Mutta ne eivät suinkaan ole ainoita, vaan nuorten kiinnostus hajaantuu aika moneen suuntaan, hän huomauttaa.

Uuspakanallisissa liikkeissä arvellaan olevan vakavammin mukana 500-1000 ihmistä.

Uskonnollisten yhteisöjen määrä lisääntyy

Uskonnollinen moninaisuus on lisääntynyt Suomessa parinkymmenen viime vuoden aikana. Tästä ovat osoituksena ne noin 300 erilaista uskonnollista yhteisöä tai organisaatiota, jotka toimivat tällä haavaa maassamme. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Uskonnot Suomessa -tutkimuksesta.

Suomessa on vara valita

  • 1. Kristinusko
  • - Katolinen kirkko
  • - Ortodoksiset kirkot
  • - Protestanttiset kirkot ja yhteisöt (mm. Suomen evankelis-luterilainen kirkko, rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus, lestadiolaisuus, viidesläisyys, karismaattinen liike, evankelisluterilaiset vapaaseurakunnat)
  • - Anglikaaninen kirkko
  • - Kveekarit
  • - Metodismi
  • - Pelastusarmeija
  • - Baptismi
  • - Vapaakirkollisuus
  • - Adventismi
  • - Helluntailaisuus
  • - Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
  • - Jehovan todistajat
  • - Unitaariuniversalismi
  • - Muut ryhmät
  • 2. Juutalaisuus
  • 3. Islam
  • 4. Länsimainen esoteerinen perinne ja new age
  • - Ruusuristien veljeskunta AMORC
  • - Teosofia
  • - Vapaamuurarius
  • - Rituaalimagia
  • - New age
  • 5. Modernilla ajalla syntyneet uskonnot
  • - Bahai
  • - Spiritualismi
  • - Urantia-liike
  • - Satanismi ja saatananpalvonta
  • 6. Hindulaisuus
  • 7. Buddhalaisuus
  • 8. Taolaisuus
  • 9. Sikhiläisyys
  • 10. Uuspakanuus

 

Yhteisöjen lukumäärää ovat kasvattaneet muun muassa maahanmuuttajien mukanaan tuomat uskonnot, itämaiset liikkeet sekä karismaattinen kristillisyys.

Uskonnollisen kentän pirstoutuminen vaikuttaa myös luterilaiseen kansankirkkoon. Ketolan mukaan kirkon sisällä nousee esiin entistä enemmän erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, minkä takia myös kirkon sisäiset ristiriidat tulevat näkyviin.

Uskonnollisen tarjonnan kasvu ei ole kuitenkaan lisännyt ihmisten uskonnollista sitoutumista.

(MTV3-STT)

 


Risteyksiin kasattu lumi haittaa liikennettä
09.02.2010 20:44 (22:35)

Vanhanen: Nova-rahan ottaminen ei ole ollut laitonta
09.02.2010 15:06 (22:33)

MTV:n kysely: Kansa janoaa lisää valtaa politiikassa
09.02.2010 15:54 (22:32)

Rekat törmänneet rajusti Eurassa
09.02.2010 22:04 (22:21)

Haamuostajat siistivät myyntitapoja kevään aikana
09.02.2010 21:12

Merisalo: Löysässä hirressä roikutaan, mutta töitä on tehtävä
09.02.2010 18:22

Esitutkinta: Myös Nova Groupin rahanjako rikollista
09.02.2010 18:16

Kaikkonen: Kaikki ei mennyt niin kuin piti
09.02.2010 17:55

Kanki-Kaikkonen sai Nuorisosäätiöltä tuplasti enemmän
09.02.2010 06:49 (17:43)

Asiantuntija: Poliitikkoihin ei pidäkään luottaa täysin
09.02.2010 16:26 (17:11)

AKT:n lakonuhassa riidellään rahasta
09.02.2010 16:32

Lumi ajaa roskakuskit liikkeelle jo aamuyöllä
09.02.2010 16:11

Suomelle Pohjoismaiden eniten ihmisoikeustuomioita
09.02.2010 16:00

Käännytetty venäläismummo takaisin Viipuriin huomenna
09.02.2010 14:18 (15:44)

Kuntasektori hyväksyi palkkasopimuksensa
09.02.2010 14:59

Pakkaskausi paukuttelee ennätyksiään
09.02.2010 06:18 (13:57)

Valtionpäämiehiä huomenna Helsingissä - bongaa Putin ja Kaarle Kustaa
09.02.2010 14:07

Jalkajouset tiukempaan valvontaan
09.02.2010 13:30

Suomenlahden pintavesien fosfaattipitoisuus noussut
09.02.2010 13:03

Tupakanpoltto lisää varsinkin nuorten selkäkipuja
09.02.2010 12:47

Itämeri-kokous vaatii huippuluokan turvajärjestelyt
09.02.2010 12:15

Sähkövika pitää Sokoksen tavaratalon kiinni Helsingissä
09.02.2010 11:13 (11:40)

Etelänlomille enää muutama paikka - hiihtolomaristeilylle mahtuu vielä
09.02.2010 10:24

Festaritupakointia ei rajoiteta vielä ensi kesänä
09.02.2010 09:00 (10:14)

Ajokeli on huono suuressa osassa maata
09.02.2010 08:49

Liikennejärjestelyt Itämeri-huippukokouksessa
09.02.2010 08:42

Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten netinkäyttöä
09.02.2010 08:22

Satamiin ulkomaalaisia ahtaajia?
09.02.2010 07:55 (08:18)

Kunnat päättävät palkkasopimuksistaan
09.02.2010 06:12

"Suomi kahdeksan vuoden dieetille"
09.02.2010 04:17 (04:36)

Lisää uutisia


...

Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila