Kotimaa

Katainen torjuu käyttövoimaveron alennuksen

27.05.2008 17:42
Katainen torjuu käyttövoimaveron alennuksen

Eduskunnassa kaivataan helpotusta korkean dieselpolttoaineen hinnan ahdinkoon ajamille kuljetusyrittäjille. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) piti toisen lisäbudjetin lähetekeskustelussa tilannetta vakavana, mutta hän kuitenkin torjui käyttövoimaveron eli entisen dieselveron alennuksen.

Kataisen mukaan myös kuljetusyrittäjiä edustava SKAL pitää käyttövoimaveron alennusta liian vaikeana keinona. Katainen torjui yleisen polttonesteiden veronalennuksenkin, koska se vain viestisi öljysheikeille, että hintoja kannattaa nostaa, kun suomalaiset maksavat.

Veronalennusta vaatineen perussuomalaisten Timo Soinin Katainen nimesi "perussheikiksi". Käteen avuksi kuljetusyrittäjille jäisi Kataisen mukaan dieselpolttoaineen veronpalautus tilapäisesti, jonka arvo on noin 80 miljoonaa euroa.

Oppositiosta tukea kuljetusyrittäjille

Korkeiden polttoainehintojen raskaalle liikenteelle tuomat ongelmat nosti ensimmäisenä esille Markku Rossi (kesk.), joka sai pian tukea oppositiosta. Mikko Kuoppa (vas.) muistutti hallituksen viime vuonna korottaneen polttoaineveroa, minkä takia nyt ollaan "vetelät housussa".

Kuljetusyrittäjät saivat ymmärtämystä myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Pekka Ravilta ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajalta Hannes Manniselta (kesk.). Katainen ei kuitenkaan tästä heltynyt, vaan piti ongelmien syynä sitä, että korkeita polttoaineiden hintoja ei ole pysytty siirtämään kuljetusten hintoihin.

Sosiaalidemokraatit olivat varustautuneet hiillostamaan Kataista veronäkemyksistä, eivätkä oikein heränneet polttoaineverokeskusteluun. Liisa Jaakonsaari (sd.) piikitti keskustaa muistuttamalla sen julistaneen oppositiossa, että korkeat polttoaineiden hinnat koskevat eniten harvaan asuttuja alueita. Katainen pisti takaisin ja sanoi, että pisimmät työmatkat ovat kyllä pääkaupunkiseudulla.

Kataisen veronäkemyksiä penäsivät kaikki SDP:n puheenjohtajakisan naisehdokkaat. Sanaleikkien pisimmän korren veti tällä kertaa Pia Viitanen, joka kertoi luulleensa jo hetken lukevansa Eero Heinäluoman (sd.) haastattelua, kun Katainen esitteli Helsingin Sanomissa sunnuntaina pääomaverotuksen kiristämistä.

(MTV3-STT)

Lue myös: Katainen ei lupaa apua diesel-autoilijoiden ahdinkoon

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09