Uutiset

Luokka virkkasi 500 pipoa Netti-tv

Julkaistu 27.05.2008 14:12 (päivitetty 14:46)
Kempeleen yläasteella saatiin tänään valmiiksi 500 Suomi-pipon virkkuu-urakka.

Kempeleen yläasteella Pohjois-Pohjanmaalla saatiin tänään valmiiksi 500 Suomi-pipon virkkuu-urakka. Pipoja ovat virkanneet koulun 8-luokkalaiset kuluneen lukuvuoden aikana opettajansa Aila Lampelan johdolla.

Pipot jaetaan syyskuussa Espoon Dipolissa järjestettävän The Ninth International Partnership -konferenssin osallistujille. Konferenssi käsittelee koulujen ja yritysten välistä yhteistyötä ja osallistujia odotetaan satoja eri puolilta maailmaa. Pipojen virkkausluokka on puolestaan Kempeleen yläasteen yrittäjyysluokka.

Pipojen virkkaaminen on ollut yksi luokan projekteista, jolla kerätään rahaa luokkaretkeä varten. Oppilaat haaveilevat Yhdysvaltain-matkasta.

  • MITEN PIPOURAKKA
  • SAI ALKUNSA?

Netti-tvLehtori Aila Lampela ja oppilaat Hannes Annala ja Henriikka Tahkola kertovat virkuutyönsä ääressä

  • Haastattelijana toimittaja Hannu Alsta

 

Aivan kaikki eivät ole oppineet vuoden aikana virkkaamaan muuta kuin ketjusilmukoita, mutta yrittäjyysluokassa aliurakointi on ollut luvallista eli oppilas on voinut pyytää vaikkapa äitiä tai mummoa virkkaamaan oman osuutensa pipoista.

(MTV3)

 


Risteyksiin kasattu lumi haittaa liikennettä
09.02.2010 20:44 (22:35)

Vanhanen: Nova-rahan ottaminen ei ole ollut laitonta
09.02.2010 15:06 (22:33)

MTV:n kysely: Kansa janoaa lisää valtaa politiikassa
09.02.2010 15:54 (22:32)

Rekat törmänneet rajusti Eurassa
09.02.2010 22:04 (22:21)

Haamuostajat siistivät myyntitapoja kevään aikana
09.02.2010 21:12

Merisalo: Löysässä hirressä roikutaan, mutta töitä on tehtävä
09.02.2010 18:22

Esitutkinta: Myös Nova Groupin rahanjako rikollista
09.02.2010 18:16

Kaikkonen: Kaikki ei mennyt niin kuin piti
09.02.2010 17:55

Kanki-Kaikkonen sai Nuorisosäätiöltä tuplasti enemmän
09.02.2010 06:49 (17:43)

Asiantuntija: Poliitikkoihin ei pidäkään luottaa täysin
09.02.2010 16:26 (17:11)

AKT:n lakonuhassa riidellään rahasta
09.02.2010 16:32

Lumi ajaa roskakuskit liikkeelle jo aamuyöllä
09.02.2010 16:11

Suomelle Pohjoismaiden eniten ihmisoikeustuomioita
09.02.2010 16:00

Käännytetty venäläismummo takaisin Viipuriin huomenna
09.02.2010 14:18 (15:44)

Kuntasektori hyväksyi palkkasopimuksensa
09.02.2010 14:59

Pakkaskausi paukuttelee ennätyksiään
09.02.2010 06:18 (13:57)

Valtionpäämiehiä huomenna Helsingissä - bongaa Putin ja Kaarle Kustaa
09.02.2010 14:07

Jalkajouset tiukempaan valvontaan
09.02.2010 13:30

Suomenlahden pintavesien fosfaattipitoisuus noussut
09.02.2010 13:03

Tupakanpoltto lisää varsinkin nuorten selkäkipuja
09.02.2010 12:47

Itämeri-kokous vaatii huippuluokan turvajärjestelyt
09.02.2010 12:15

Sähkövika pitää Sokoksen tavaratalon kiinni Helsingissä
09.02.2010 11:13 (11:40)

Etelänlomille enää muutama paikka - hiihtolomaristeilylle mahtuu vielä
09.02.2010 10:24

Festaritupakointia ei rajoiteta vielä ensi kesänä
09.02.2010 09:00 (10:14)

Ajokeli on huono suuressa osassa maata
09.02.2010 08:49

Liikennejärjestelyt Itämeri-huippukokouksessa
09.02.2010 08:42

Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten netinkäyttöä
09.02.2010 08:22

Satamiin ulkomaalaisia ahtaajia?
09.02.2010 07:55 (08:18)

Kunnat päättävät palkkasopimuksistaan
09.02.2010 06:12

"Suomi kahdeksan vuoden dieetille"
09.02.2010 04:17 (04:36)

Lisää uutisia


...

Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila