Uutiset

Uhkaava tulipalon alku Viking Isabellalla

28.03.2008 00:17

Matkustajalautta Viking Isabellan konehuoneessa on syttynyt eilisiltana uhkaava tulipalo Turun edustalla. Turun meripelastuskeskus varautui suuronnettomuuteen saatuaan hälytyksen puoli kymmeneltä illalla.

Meripelastuskeskuksen mukaan palo syttyi keulapotkurin konehuoneen sähkökaapissa laivan ollessa liikkeellä. Laivan oma palontorjuntaryhmä sai palon sammumaan, eikä kukaan loukkaantunut. Aluksella oli tapahtuman sattuessa yli 1800 henkeä.

Merivartioston meripelastusjohtaja Niklas Guseff:

- Me vastaanotimme kello 21.24 ilmoituksen, että Viking Isabellalla olisi tulipalo. Tiedustelujen jälkeen selvisi, että kyseessä oli pienehkö tulipalo laivan keulapotkurin konehuoneessa. Siellä oli voimakasta savun muodostusta, joka oli luultavasti peräisin konehuoneessa olevasta sähkökaapista. Meidän tietojemme mukaan mitään suurta paloa ei ole ollut, mutta kuitenkin tulipalo matkustaja-aluksella, missä melkein 2000 ihmistä, niin se on kuitenkin aina vakava asia.

Meripelastusjohtaja Guseff kertoo, että laivan oma miehistö sammutti tulipalon.

- Tilanne saatiin hallintaan laivan oman miehistön hyvin suoritetulla palon sammutuksella. Todellakin laivan oma miehistö ehti hoitaa sen.

Viking Linen tiedotuspäällikkö istui laivan ravintolassa

Viking Linen tiedotuspäällikkö Johanna Boijer-Svanström matkusti Isabellalla toimittajaryhmän kanssa. Seurue istui ravintolassa, kun kaiuttimista kuulutettiin tulipalosta.

- Kuulutus tuli viidellä kielellä. Ihmiset hiljentyivät kuuntelemaan sitä, mutta jatkoivat sitten syömistään normaalisti. Jotkut kävivät kysymässä asiasta henkilökunnalta, Boijer-Svanström kertoo.

Noin kymmenen minuuttia myöhemmin kuulutettiin uudestaan, että palo oli saatu sammutettua. Boijer-Svanströmin mukaan matkustajat jatkoivat risteilyään rauhallisissa tunnelmissa.

Isabella oli matkalla Turusta Maarianhaminan kautta Tukholmaan. Alus pääsi jatkamaan matkaansa hieman myöhässä aikataulusta.

Viking Linen lautta on rakennettu vuonna 1989, ja alukselle mahtuu lähes 2500 matkustajaa. Isabella liikennöi Turun ja Tukholman välillä.

(MTV3-STT)

 


Risteyksiin kasattu lumi haittaa liikennettä
09.02.2010 20:44 (22:35)

Vanhanen: Nova-rahan ottaminen ei ole ollut laitonta
09.02.2010 15:06 (22:33)

MTV:n kysely: Kansa janoaa lisää valtaa politiikassa
09.02.2010 15:54 (22:32)

Rekat törmänneet rajusti Eurassa
09.02.2010 22:04 (22:21)

Haamuostajat siistivät myyntitapoja kevään aikana
09.02.2010 21:12

Merisalo: Löysässä hirressä roikutaan, mutta töitä on tehtävä
09.02.2010 18:22

Esitutkinta: Myös Nova Groupin rahanjako rikollista
09.02.2010 18:16

Kaikkonen: Kaikki ei mennyt niin kuin piti
09.02.2010 17:55

Kanki-Kaikkonen sai Nuorisosäätiöltä tuplasti enemmän
09.02.2010 06:49 (17:43)

Asiantuntija: Poliitikkoihin ei pidäkään luottaa täysin
09.02.2010 16:26 (17:11)

AKT:n lakonuhassa riidellään rahasta
09.02.2010 16:32

Lumi ajaa roskakuskit liikkeelle jo aamuyöllä
09.02.2010 16:11

Suomelle Pohjoismaiden eniten ihmisoikeustuomioita
09.02.2010 16:00

Käännytetty venäläismummo takaisin Viipuriin huomenna
09.02.2010 14:18 (15:44)

Kuntasektori hyväksyi palkkasopimuksensa
09.02.2010 14:59

Pakkaskausi paukuttelee ennätyksiään
09.02.2010 06:18 (13:57)

Valtionpäämiehiä huomenna Helsingissä - bongaa Putin ja Kaarle Kustaa
09.02.2010 14:07

Jalkajouset tiukempaan valvontaan
09.02.2010 13:30

Suomenlahden pintavesien fosfaattipitoisuus noussut
09.02.2010 13:03

Tupakanpoltto lisää varsinkin nuorten selkäkipuja
09.02.2010 12:47

Itämeri-kokous vaatii huippuluokan turvajärjestelyt
09.02.2010 12:15

Sähkövika pitää Sokoksen tavaratalon kiinni Helsingissä
09.02.2010 11:13 (11:40)

Etelänlomille enää muutama paikka - hiihtolomaristeilylle mahtuu vielä
09.02.2010 10:24

Festaritupakointia ei rajoiteta vielä ensi kesänä
09.02.2010 09:00 (10:14)

Ajokeli on huono suuressa osassa maata
09.02.2010 08:49

Liikennejärjestelyt Itämeri-huippukokouksessa
09.02.2010 08:42

Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten netinkäyttöä
09.02.2010 08:22

Satamiin ulkomaalaisia ahtaajia?
09.02.2010 07:55 (08:18)

Kunnat päättävät palkkasopimuksistaan
09.02.2010 06:12

"Suomi kahdeksan vuoden dieetille"
09.02.2010 04:17 (04:36)

Lisää uutisia


...

Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila