Kotimaa

"Digiprojektin venähtäminen hyvä asia"

21.02.2008 07:57

Digiprojektin venähtäminen alkuperäisestä aikataulusta on jälkeen päin ajatellen ollut hyvä asia. Näin sanoo projektipäällikkö Tauno Äijälä Digi-tv-projektista.

Televisio- ja kaapelitelevisioyhtiöt totesivat kesällä 2007, että kaapelipuolella digikehitys on niin hidasta, että jatkoaikaa tarvitaan.

- Hyvä, että kävi näin. Nyt on rakennuttu kovalla työllä turvaverkkoja ja autettu ikäihmisiä. On aika selvää, ettei meillä olisi riittänyt resursseja tähän kaikkeen viime vuonna, Äijälä sanoo.

Analogiset televisiolähetykset päättyvät kaapelitalouksissa maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Silloin koko Suomi siirtyy digiaikaan.

MTV3:n Huomenta Suomi –ohjelmassa vieraillut Äijälä sanoo, että digiaikaan siirtyminen on sujunut sekä hyvin että huonosti.

- Hyvin siinä mielessä, että 90 prosenttia suomalaisista oli jo tammikuun alussa digikatselun piirissä. Mutta ongelmia on myös ollut, ja niitä osattiin kyllä odottaa.

Äijälän mukaan muun muassa vanhoista antenneista on ollut ongelmia. Lisäksi tekstitys ei ole toiminut aivan halutulla tavalla.

- Tekstityshän on pohjoismainen ilmiö, Keski-Euroopassa vallalla on yhä dubbaus. Tämän vuoksi suuret laitevalmistajat eivät aluksi kehittäneet järjestelmää tarpeeksi, mikä aiheutti ongelmia, Äijälä sanoo.

Äijälän mukaan viime viikkoina tekstitys on kuitenkin alkanut toimia lähes moitteettomasti.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47

Syyria on liukumassa täyteen sisällissotaan
11.02.2012 19:52

Arabikansojen tukitapahtuma veti vain vähän väkeä Helsingissä
11.02.2012 19:51

Yle: Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Suomenlahdelle
11.02.2012 19:17

Halonen emännöi kollegajoukkoa Helsingissä
11.02.2012 19:12

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55

Niger ei karkota kansanousulla uhittelevaa Gaddafin poikaa
11.02.2012 16:26

Tuhopoltto vaurioitti asuntoa Siilinjärvellä
11.02.2012 16:10

Helsingissä osoitettiin mieltä ACTA-sopimusta vastaan
11.02.2012 15:43

Liikenteen rasitus syy putkirikkoon Sörnäisissä?
11.02.2012 14:58