Kotimaa

Suomalaisnuoret maailman toiseksi stressaantuneimpia Netti-tv

22.11.2007 11:03
Suomalaisnuoret maailman toiseksi stressaantuneimpia

Kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaisia enemmän stressistä kärsivät vain kiinalaisnuoret. Jokelan tapahtumien jälkeen toteutettu kysely on vaikuttanut myös turvallisuuden tunteeseen: lähes puolet nuorista kertoo nyt pelkävänsä enemmän kuin aiemmin.

MTV:n tuore Wellbeing-nuorisotutkimus osoittaa, että suomalaisnuoret kokevat eniten stressiä maailmassa heti kiinalaisnuorten jälkeen. Samalla ainoastaan vajaa puolet eli 47 prosenttia suomalaisnuorista kokee olevansa tyytväinen asioiden nykytilaan. Ystävät muodostavat suomalaisnuoren elämässä tärkeän tukiverkoston perheen ja yhteiskunnan menettäessä jalansijaa.

Suomalaisnuoret maailman toiseksi stressaantuneimpia

  • Nuoret haluavat elää tässä päivässä.

Kiiru Ikegwuonu, Martim Goif, Katariina Helaniemi ja Camilla Fumck toimittaja Tarja Hakulisen haastattelussa.

Suomalaiset kokevat kuitenkin olonsa turvallisimmiksi maailmassa kysyttäessä peloista rikollisuutta, sairauksia tai luonnonkatastofeja kohtaan. Maailman laajin nuorisotutkimus, musiikkikanava MTV:n Wellbeing, kertoo, että suomalaiset nuoret tuntevat olonsa kaikkein turvallisimmaksi maailmassa: vain 26 prosenttia vastanneista pelkäsi rikollisuutta, sairauksia, luonnonkatastrofeja tai kiusaamista, kun taas esimerkiksi Brasiliassa vastaava prosentti oli 73.

Suomalaisnuoret pelkäävät eniten omien vanhempiensa kuolemaa ja syöpää. Vähiten nuoret pelkäävät sen sijaan kiusaamista ja kidnappaamista. MTV:n nettisivuilla Jokelan tapahtumien jälkeen toteutettu kysely osoittaa kuitenkin, että tragedia on vaikuttanut turvallisuuden tuntemukseen nuorten keskuudessa: 44 prosenttia suomalaisnuorista kokee nyt pelkäävänsä enemmän kuin aikaisemmin.

Ystävistä uusi perhe

Länsimaissa, myös Suomessa, ystävistä on kovaa vauhtia tulossa uusi perhe. Suomalaisnuorista 70 prosenttia pitää kavereitaan tärkeimpänä tukipilarina. Vahvistunutta yhteyttä ystäviin edesauttaa tekniikan ja verkkomaailman nopea kehitys, joka mahdollistaa entistäkin tiheämmät kontaktit kotipiirin ulkopuolelle. Samalla luottamus perheeseen ja yhteiskuntaan on heikentynyt. Suomalaisista nuorista ainoastaan 19 prosentin mielestä yhteiskunta tukee heitä, kun taas esimerkiksi Intiassa vastaava prosentti on 75.

Suomalaisnuoret maailman toiseksi stressaantuneimpia

Tulevaisuuden työura aiheuttaa stressiä

Suomalaisnuoret ovat heti kiinalaisnuorten jälkeen stressaantuneimpia maailmassa 6,1 asteikolla 1-10. Suurimmat stressinaiheuttajat liittyvät nykynuorilla hyvän työpaikan saamiseen. Tutkimus osoittaa, että työura on nykynuorten tärkein kilpailukohde 62 prosenttia vastanneista kaikissa maissa. Yhteiskunnassa, jossa itsensä toteuttamista korostetaan vanhempien ja instituutioiden taholta, onnistumisen paineet vaikuttavat monista ylitsepääsemättömiltä.

Silti tutkimus osoittaa myös, että alle puolet uskoo ansaitsevansa enemmän kuin vanhempansa, ja myöhemmin tässä tutkimuksessa esitetään, kuinka paineet oikean työn löytämiseksi nykyään kasvavat. Suomalaisnuorista ainoastaan 43 prosenttia uskoo ansaitsevansa tulevaisuudessa enemmän kuin vanhempansa.

Ylpeänä suomalaisuudesta

Noin 60 prosenttia nuorista ympäri maailmaa kokee olevansa ylpeä kansalaisuudestaan. Suomalaiset ovat keskimäärin ylpeämpiä kansalaisuudestaan kuin muut maat: 66 prosenttia tutkimukseen osallistuneista nuorista tuntee ylpeyttä suomalaisuudestaan. Esimerkiksi saksalaisnuorista ainoastaan kolmannes mieltää oman alkuperänsä positiiviseksi asiaksi.

Tyytyväisyys elämään

Ainoastaan vajaa puolet eli 43 prosenttia nuorista ympäri maailmaa on tyytyväisiä asioiden nykytilaan, ja suomalaisistakin nuorista vain 47 prosenttia kokee olevansa tyytyväisiä tilanteeseensa. Tosin asiat voisivat olla huonomminkin: Japanissa sama prosentti on ainoastaan 8 prosenttia ja Britanniassakin vain 21 prosenttia. Suomessa nuoret vaikuttavat kaipaavan ohjausta, ja ongelmat, jotka liittyvät uraan ja oman kutsumuksen löytämiseen, näyttävät olevan erityisen merkittäviä. On myös selvää, että johonkin kuuluminen ja sen ilmaisu on tärkeää nuorille.

MTV:n Wellbeing-tutkimus on laadittu MTV Networksin ja Synovaten yhteistyönä. Maailman laajimpaan nuorisotutkimukseen on osallistunut 6600 iältään 8-34 v-uotiasta nuorta ympäri maailmaa ja Suomesta osallistujia oli 400. Tutkimus on tehty USA:ssa, Englannissa, Saksassa, Ranskassa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa, Meksikossa, Argentiinassa, Japanissa, Kiinassa, Norjassa, Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

Aamulehti: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä - järjestelmän toimittaa Accenture
12.02.2012 06:05

Turun Kupittaalla palaa teollisuuskiinteistö
12.02.2012 05:56

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47