Kotimaa

Sääennusteiden tarkkuus parantunut

07.07.2007 03:50
Sääennusteiden tarkkuus parantunut

Etenkin sade- ja lämpötilaennusteet ovat tarkentuneet huomattavasti kymmenessä vuodessa.

Säätä ennustetaan yhä tarkemmin ja yhä pidemmällä aikavälillä. Kun 1980-luvulla luotettavia sääennusteita laadittiin viidelle vuorokaudelle, pystytään nyt kahdeksaan vuorokauteen.

- Yhden kahden vuorokauden ennusteiden osumistarkkuus on jo 80-90 prosentin luokkaa, kertoo ylimeteorologi Sari Hartonen Ilmatieteen laitokselta.

Kehityksestä kertoo myös se, että kesäkuun lopussa Ilmatieteen laitos julkaisi ensimmäisen kuukausiennusteensa. Heinäkuun ennuste oli vielä melko ylimalkainen, mutta kuukausiennusteet todennäköisesti paranevat lähivuosina.

Ihmisen ja koneen yhteistyötä

Sään ennustaminen vaatii järeää tekniikkaa. Ilmatieteen laitoksella on käytössään huipputietokoneita, jotka pyörittävät ilmastoa ja säätä jäljitteleviä tietokoneohjelmistoja eli malleja. Näitä malleja sekä säästä tehtyjä havaintoja tulkitsemalla meteorologi pystyy ennakoimaan, millaisia muutoksia on luvassa.

- Sääennustuksessa tarvitaan sekä ihmistä että konetta. Suoraan koneesta saatavat ennusteet eivät ole kunnollisia, tulkintaan tarvitaan aina meteorologia, Hartonen painottaa.

Tietotekniikka on kehittynyt viime vuosikymmeninä huimin harppauksin, mikä on parantanut sääennusteiden luotettavuutta.

- Tuntuu olevan sellainen ikuinen laki, että niin tehokasta ietokonetta ei pysty kukaan rakentamaan, etteikö sitä meteorologi pystyisi tunkemaan täyteen tavaraa, naurahtaa Hartonen.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksessa käytetään mantereen tehokkaimpia tietokoneita, ja Ilmatieteen laitoksen laitteisto on Suomen kärkeä.

Pienet ilmiöt vaikeita ennustaa

Koneessa pitää olla riittävästi vääntöä, sillä luotettava sääennuste vaatii reippaasti vertailua ja useampien vaihtoehtojen kartoittamista. Sääennustetta varten voidaan Hartosen mukaan laskea mallien perusteella 50 erilaista ennustetta alkutilannetta muuttamalla, ja todennäköisin vaihtoehto selviää näitä vertailemalla.

Esimerkiksi tuulia ei kuitenkaan pystytä luotettavasti ennustamaan kuin parilta päivältä, ja lämpötilaan vaikuttaa aina pilvisyys. Myös talviset sateet ovat hankalia ennakoida: varsinkin rannikolla ei aina pystytä sanomaan, onko luvassa vettä vai lunta.

- Mitä pienempään ilmiöön mennään, sitä hankalampaa ennustaminen on. Säätyyppi on helpompi ennustaa.

Eri sääilmiöiden ennustamisen tarkkuus onkin kehittynyt eri tahtiin.

- Lämpötilaennusteet ovat alkaneet toimia ensiksi, sitten sade-ennusteet. Jos ajatellaan kahden vuorokauden ennustetta, niin kymmenessä vuodessa varsinkin sade-ennusteet ovat huomattavasti parantuneet. Ne ovat nykyään jopa parempia kuin lämpötilaennusteet, kuvailee Hartonen.

(MTV3-STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Jee, Lotossa jättipotti? Pah, sanovat MTV3:n lukijat
11.02.2012 13:19

Sörnäisten putkirikko söi asvalttia
11.02.2012 12:55

Metsästäjä ampui jänistä haulikolla – osuikin autoon
11.02.2012 12:39

IS: Oikeuskansleri selvittää Wallinin jääviyden
11.02.2012 12:25

Iron Sky saa ensi-iltansa Berliinissä
11.02.2012 11:50

Iran uhoaa: merkittävä läpimurto ydinteknologiassa
11.02.2012 11:19

Joka toinen känniputkakuljetus tarpeeton
11.02.2012 11:06

Tänään jahdataan Lotossa huikeaa ennätyspottia
11.02.2012 10:55

Ex-nokialainen: "Elop romutti Nokian kuin tuhopolttaja"
11.02.2012 10:15

CNN: P-Korean johtajan salamurhasta ei näyttöä
11.02.2012 10:02

Facebookia syytetään mystisten oireiden leviämisestä
11.02.2012 08:45

Ivana Helsingin New Yorkin liike avataan tänään
11.02.2012 09:16

Sudan ja Etelä-Sudan hieroivat rauhaa
11.02.2012 07:24

Liikenne palautunut normaaliksi Helsingin putkirikon jäljiltä
11.02.2012 05:54

TS: Suomalaiskaloissa on tiedettyä enemmän lääkejäämiä
11.02.2012 05:29

Ruotsi hyväksyi lääkekannabiksen
11.02.2012 05:21

HS: SAK ei enää tyrmää eläkeiän nostoa
11.02.2012 04:43

Sörnäisten rantatie mahdollisesti ajokunnossa jo aamulla
11.02.2012 04:07

Putkakuolemia ei saada kuriin - 20 kuolee vuosittain
11.02.2012 03:30

Helsingissä yöllä massiivinen vesivahinko - katso kuvat
11.02.2012 03:19