Kotimaa

Kovat rasvat sittenkin terveellisiä?

Julkaistu 20.04.2007 18:56 (päivitetty 19:10)
Kovat rasvat sittenkin terveellisiä?

Kovat rasvat saattavat alentaa veren rasvapitoisuutta, kertoo tuore väitöskirjatutkimus. Steariinihapolla yllättävä vaikutus veren rasvapitoisuuteen.

Yleinen käsitys kovien ja pehmeiden rasvojen suhteesta on se, että kovia rasvoja tulisi ruokavaliossa välttää ja pehmeitä suosia. Filosofian maisteri Saska Tuomasjukan väitöstutkimuksen mukaan näin ei välttämättä ole. Koehenkilöiden veren rasvapitoisuus oli alempi, kun he olivat nauttineet aterialla kovia eli tyydyttyneitä rasvoja kuin jos he olivat nauttineet vaikkapa oliiviöljyä.

Havainto todettiin yhteneväiseksi myös ilmeisen vähälle huomiolle jääneen aiemman tutkimuksen kanssa.

- Se, että uskooko niitä tuloksia, niin siihen tarvitaan useita kymmeniä samansuuntaisia tuloksia. Ja nyt, kun kävimme läpi 50 erilaista tutkimusta, niin kyllä siellä se päälinja on aivan selkeä, filosofian maisteri Saska Tuomasjukka Turun yliopistosta kertoo.

Veren rasvapitoisuuden yhteys sydän- ja verisuonitauteihin tiedetään, ja siksi väitöksen anti on hyvin mielenkiintoinen. Toisaalta tulokset eivät tällä kertaa ota kantaa kokonaisuuteen, vaan vain yhteen ulottuvuuteen, minkä tutkija myöntää. Kovat rasvat usein myös nostavat kolesterolia ja ylläpitävät veren rasvapitoisuutta pidempään kuin pehmeät.

Väitöstutkimuksessa tuli kuitenkin vastaan yksi kova rasva, esimerkiksi kovetetussa kasviöljyssä, tummassa suklaassa ja silavassa esiintyvä steariinihappo, jonka todettiin käyttäytyvän toisin. Se ei kohottanut kolesterolia, mutta tuotti silti matalan rasvatason.

Tuomasjukka arvioikin, että steariinihapolle olisi käyttöä elintarviketeollisuudessa. Sitä sisältävät tuotteet voisivat korvata esimerkiksi palmuöljyn elintarvikkeissa.

Kovat rasvat sittenkin terveellisiä?

 

Tuomasjukan tutkimustulokset ovat jo herättäneet keskustelua tiedeyhteisössä. Aivan mukisematta hänen johtopäätöksiään ei hyväksytä.

- Yksittäiset tutkimukset ja yksittäiset väitöskirjatkaan ei ihan riitä muuttamaan tätä peruslinjaa, mikä on. Nämä tiedot tästä rasva-aineenvaihdunnasta ja tästä vaikuttavista tekijöistä, niin ne on kuitenkin kerätty vuosien tai vuosikymmenten aikana, fysiologian professori Markku Ahotupa Turun yliopistosta kertoo.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Elementtien alle jäänyt työntekijä kuoli, esimiehille sakkoja
08.02.2012 18:16

Tennistähti: Vanhemmat hukkasivat 60 miljoonaani
08.02.2012 18:08

Ei heikkohermoisille: Näin irrotetaan sormet lihamyllystä
08.02.2012 18:07

Armeijan säästöistä sanottua: "Voitto torjuntataistelussa"
08.02.2012 18:04

Räsänen: Suomi päättää Schengen-kannastaan tässä kuussa
08.02.2012 18:04

Lontoon poliisi iski jengejä vastaan
08.02.2012 17:38

Loputkin Airbusin superjumbot syyniin siipihalkeamien takia
08.02.2012 17:45

Nokia: Salosta lähtee jopa 1000 työntekijää
08.02.2012 17:14

Prikaatin lakkautus "murheellinen päivä kontiolahtelaisille"
08.02.2012 17:04

Syyrian oppositio: Kymmeniä kuolleita Homsissa
08.02.2012 16:59

Euroopan pakkaset voivat jatkua kuun loppuun
08.02.2012 16:30

"Näytänkö minä ihmiseltä, joka järjestäisi vallankaappauksen?"
08.02.2012 16:14

Varokaa, sarvikuono karkuteillä! Tai no… ainakin melkein
08.02.2012 15:57

Katso kuvia lakkautettavista varuskunnista
08.02.2012 16:16

Armeija aikoo lakkauttaa kuusi yksikköä
08.02.2012 15:52

Upseerien liitot: Järkyttävän suuri muutos
08.02.2012 15:47

Tässä ovat esitetyt uudet kunnat
08.02.2012 15:44

Lääkärit: Vanhuksista ei saa puhua hoitotaakkana
08.02.2012 15:19

Hallitus lupaa toimia Salon seudun hyväksi
08.02.2012 15:18

Henna Virkkunen puolustaa jättikuntauudistusta
08.02.2012 15:04