Uutiset

MTV:n kysely: Sauli Niinistölle äänivyöry

Julkaistu 02.02.2007 18:57 (päivitetty 19:13)
Sauli Niinistö

Kokoomus ja vihreät menestyvät Uudellamaalla. Keskustan ääniharavan Tanja Saarelan suosio on romahtanut.

Kokoomus ja vihreät ovat saamassa vaalivoiton Uudellamaalla. MTV:n uutisten Taloustutkimukselta tilaama kysely paljastaa, että vaalien suurimmat häviäjät ovat ruotsalainen kansanpuolue ja sosialidemokraatit.

Matti Vanhanen ja Sauli Niinistö käyvät Uudellamaalla kolmatta presidentinvaalien kierrosta ja tulos on sen mukainen. Omien keskuudessa molemmat kahmivat suurin piirtein puolet äänistä.

Niinistöstä tulee epäilemättä näiden vaalien ylivoimainen äänikuningas ja äänisaalis on eduskuntavaalihistorian muhkein.

Julkkiksia riittää


 

Uudenmaan vaalipiiri on suurin ja myös mielenkiintoisin. Julkkiksia riittää joka lähtöön. Trendi näyttää olevan sama kuin Helsingissä, jossa kokoomus ja vihreät lisäävät kannatusta. Molemmat saavat lisäpaikan. SDP ja RKP menettävät kumpikin yhden paikan.

Kokoomuksen listoilta tulee kaukana Niinistön jälkeen Marjo Matikainen-Kallström ja Leena Harkimo.

Saarikangas, Hemming, Vahasalo, Akaan-Penttilä, Eero Lehti ja Tapani Mäkinen ovat tiukoilla.

SDP tiukoilla

SDP:n trendi osoittaa alas ja puolue menettää yhden paikan.

Antti Kalliomäki on kärjessä. Julkkisehdokkaat Maria Guzenina ja Tommy Tabermann näyttäisivät pääsevän reilusti läpi. Vahvoilla ovat myös Risto Kuisma, Kimmo Kiljunen ja Leena Luhtanen.

Susanna Rahkonen ja Arja Alho ovat tiukoilla.

SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Rantaa ei oikein tunneta Uudellamaalla tai sitten kannatus on hyvin paikallista. Demarien kauhuskenaario, jossa puheenjohtaja Heinäluoma menestyy Helsingissä vain keskinkertaisesti ja puoluesihteeri jää kokonaan rannalle on lähellä toteutua.

Saarelalle murskatappio?

Keskustan listoilla muhii yllätys. Vanhanen ja curlingin ihmemies Markku Uusipaavalniemi ovat vahvoilla.

Mutta Tanja Saarela kamppailee läpipääsystä Seppo Särkiniemen ja Timo Sorsan kanssa.

Saarelan tähti on laskemassa. Neljän vuoden jatkuva lööppijulkisuus on syönyt ministerin uskottavuutta. Saarela on putoamassa tavallisten kuolevaisten joukkoon.

Vihreiden ylivoimainen ykkönen on Heidi Hautala. Kansanedustaja Jyrki Kasvin jatko näyttää myös varmalta. Hevosharrastuksestaan ja mallintöistään tunnettu Marko Björs, Timo Juurikkala ja Merikukka Forsius saattavat päästä läpi.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtajan Claes Andersson täyttää suvereenisti Suvi-Anne Siimeksen jättämää aukkoa. 69-vuotias Andersson saa vasemmistoliiton ehdokkaista ylivoimaisen kannatuksen. Kari Uotila ja Katja Syvärinen saattavat onnistua.

Siimeksen myrkylliset kommentit Jaakko Laaksosta kantavat hedelmää. Laakso on vasta kuudes. Toinen mahdollisuus on, että entisten taistolaisten ääntenkeskitys ei näy tutkimuksessa.

RKP:stä jatkavat Christina Gestrin ja Mikaela Nylander.

Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset saavat molemmat yhden paikan. Perussuomalaisista Timo Soini on todennäköisin läpimenijä.

Tutkimukseen haastateltiin tuhatta ihmistä tammikuussa. Virhemarginaali on 3,5 prosenttiyksikköä puoleen tai toiseen. Ehdokaskannatus on suuntaa-antava.

Uudellamaalla ehdokkaana olevien kannatusluvut ovat luettavissa MTV:n nettisivuilla huomisaamusta alkaen.

(MTV3)

Lue myös MTV3:n politiikan toimituksen esimiehen Timo Haapalan blogi: Niinistölle tulossa hirmujättipotti - Saarelan suosio romahtaa Uudellamaalla

 


Rekat törmänneet rajusti Eurassa
09.02.2010 22:04 (00:30)

Risteyksiin kasattu lumi haittaa liikennettä
09.02.2010 20:44 (22:35)

Vanhanen: Nova-rahan ottaminen ei ole ollut laitonta
09.02.2010 15:06 (22:33)

MTV:n kysely: Kansa janoaa lisää valtaa politiikassa
09.02.2010 15:54 (22:32)

Haamuostajat siistivät myyntitapoja kevään aikana
09.02.2010 21:12

Merisalo: Löysässä hirressä roikutaan, mutta töitä on tehtävä
09.02.2010 18:22

Esitutkinta: Myös Nova Groupin rahanjako rikollista
09.02.2010 18:16

Kaikkonen: Kaikki ei mennyt niin kuin piti
09.02.2010 17:55

Kanki-Kaikkonen sai Nuorisosäätiöltä tuplasti enemmän
09.02.2010 06:49 (17:43)

Asiantuntija: Poliitikkoihin ei pidäkään luottaa täysin
09.02.2010 16:26 (17:11)

AKT:n lakonuhassa riidellään rahasta
09.02.2010 16:32

Lumi ajaa roskakuskit liikkeelle jo aamuyöllä
09.02.2010 16:11

Suomelle Pohjoismaiden eniten ihmisoikeustuomioita
09.02.2010 16:00

Käännytetty venäläismummo takaisin Viipuriin huomenna
09.02.2010 14:18 (15:44)

Kuntasektori hyväksyi palkkasopimuksensa
09.02.2010 14:59

Pakkaskausi paukuttelee ennätyksiään
09.02.2010 06:18 (13:57)

Valtionpäämiehiä huomenna Helsingissä - bongaa Putin ja Kaarle Kustaa
09.02.2010 14:07

Jalkajouset tiukempaan valvontaan
09.02.2010 13:30

Suomenlahden pintavesien fosfaattipitoisuus noussut
09.02.2010 13:03

Tupakanpoltto lisää varsinkin nuorten selkäkipuja
09.02.2010 12:47

Itämeri-kokous vaatii huippuluokan turvajärjestelyt
09.02.2010 12:15

Sähkövika pitää Sokoksen tavaratalon kiinni Helsingissä
09.02.2010 11:13 (11:40)

Etelänlomille enää muutama paikka - hiihtolomaristeilylle mahtuu vielä
09.02.2010 10:24

Festaritupakointia ei rajoiteta vielä ensi kesänä
09.02.2010 09:00 (10:14)

Ajokeli on huono suuressa osassa maata
09.02.2010 08:49

Liikennejärjestelyt Itämeri-huippukokouksessa
09.02.2010 08:42

Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten netinkäyttöä
09.02.2010 08:22

Satamiin ulkomaalaisia ahtaajia?
09.02.2010 07:55 (08:18)

Kunnat päättävät palkkasopimuksistaan
09.02.2010 06:12

"Suomi kahdeksan vuoden dieetille"
09.02.2010 04:17 (04:36)

Lisää uutisia


...

Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila