Kotimaa

Vöyrin ja Maksamaan liitos läpi hallituksissa

21.02.2006 01:03

Kunnanhallitukset noudattivat viime viikolla julkaistun kyselyn tuloksia. Siinä suurin osa asukkaista kannatti kuntaliitosta.

Vöyrin ja Maksamaan kuntien yhdistyminen on enää valtuustojen nuijan kopautusta vailla. Eilen kokoontuneet kunnanhallitukset hyväksyivät liitoksen yksimielisesti, ilman keskustelua.

Hallitusten nojapuuna oli viime viikolla julkistettu kuntalaiskysely, jossa suurin osa vastanneista ilmoitti kannattavansa yhdistymistä.

Valtuustoihin liitos etenee jo torstaina. Mikäli kaikki menee suunnitellusti, yhdistymishakemus jätetään sisäministeriölle maaliskuussa ja valtioneuvoston pitäisi hyväksyä yhdistyminen kesä-heinäkuussa.

Pohjanmaan rannikkoseudulla sijaitsevan Vöyri-Maksamaan kunnan on tarkoitus aloittaa ensi vuoden alusta. Uuden kunnan yhteen laskettu asukasluku olisi noin 4600, ja heistä runsaat 86 prosenttia olisi ruotsinkielisiä.

Kunnanjohtajan paikkaa on kaavailtu Vöyrin nykyiselle kunnanjohtajalle Gösta Lundströmille, joka jatkaisi virassa aina eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Vuoden 2008 tammikuussa kunnan ruoriin siirtyisi Maksamaan nykyinen kunnanjohtaja Christina Öling.

Säästöjä kuntien yhdistymistä tulee arviolta 600 000 euroa vuoteen 2009 mennessä, mikä johtuu muun muassa hallinto- ja palkkamenojen vähenemisestä. Kouluverkkoon kuntaliitos ei sopimuksen mukaan vaikuta.

(MTV3-STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Asianajaja vuosi tietoja medialle Breivik-oikeudenkäynnistä
11.02.2012 13:27

Jee, Lotossa jättipotti? Pah, sanovat MTV3:n lukijat
11.02.2012 13:19

Sörnäisten putkirikko söi asvalttia
11.02.2012 12:55

Metsästäjä ampui jänistä haulikolla – osuikin autoon
11.02.2012 12:39

IS: Oikeuskansleri selvittää Wallinin jääviyden
11.02.2012 12:25

Iron Sky saa ensi-iltansa Berliinissä
11.02.2012 11:50

Iran uhoaa: merkittävä läpimurto ydinteknologiassa
11.02.2012 11:19

Joka toinen känniputkakuljetus tarpeeton
11.02.2012 11:06

Tänään jahdataan Lotossa huikeaa ennätyspottia
11.02.2012 10:55

Ex-nokialainen: "Elop romutti Nokian kuin tuhopolttaja"
11.02.2012 10:15

CNN: P-Korean johtajan salamurhasta ei näyttöä
11.02.2012 10:02

Facebookia syytetään mystisten oireiden leviämisestä
11.02.2012 08:45

Ivana Helsingin New Yorkin liike avataan tänään
11.02.2012 09:16

Sudan ja Etelä-Sudan hieroivat rauhaa
11.02.2012 07:24

Liikenne palautunut normaaliksi Helsingin putkirikon jäljiltä
11.02.2012 05:54

TS: Suomalaiskaloissa on tiedettyä enemmän lääkejäämiä
11.02.2012 05:29

Ruotsi hyväksyi lääkekannabiksen
11.02.2012 05:21

HS: SAK ei enää tyrmää eläkeiän nostoa
11.02.2012 04:43

Sörnäisten rantatie mahdollisesti ajokunnossa jo aamulla
11.02.2012 04:07

Putkakuolemia ei saada kuriin - 20 kuolee vuosittain
11.02.2012 03:30